Tulevaisuudessa Satakunnassa asuvat ikääntyneet ja vammaiset henkilöt voivat saada erilaisia hyvinvointiteknologiaan liittyviä laitteita käyttöönsä laitelainaamo Funteeraamosta. Laitelainaamon toiminnan kokeilu käynnistetään keväällä 2023.
Porin perusturva on vuodesta 2019 lähtien kutsunut kaikki Porin, Ulvilan ja Merikarvian 75-vuotiaat kotona asuvat asukkaat laajaan terveystarkastukseen. Terveystarkastuksen laajuus on poikkeuksellinen koko Suomen mittakaavassa, joten se antaa kattavan kuvan siitä, miten perusturvan alueen 75-vuotiaat voivat.
Porin perusturvassa on käynnistetty kotihoidon toimintatapojen uudistus, jossa kahden pilottikohteena toimivan tiimin työskentely järjestetään uudella tavalla. Tavoitteena on samanaikaisesti turvata hoidon laatu ja henkilöstön jaksaminen, mutta myös hillitä kustannusten kehitystä.
Ikäystävällinen Pori -hanke järjestää yhteistyössä eri toimijoiden syksyn aikana mielenkiintoisia ja kivoja tapahtumia iäkkäille.
Kuuden vuoden mittainen määräaikainen virka oli haettavana 1.–31. elokuuta. Määräaikaan mennessä Porin kaupunginjohtajaksi haki yhteensä 29 henkilöä, joista 13. syyskuuta pidettyihin haastatteluun kutsuttiin seitsemän.
Porin kaupunginjohtajan kuuden vuoden mittainen määräaikainen virka on ollut haettavana 1.–31. elokuuta. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 29 henkilöä.
Porin kaupunginjohtajan kuuden vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkaan on hakenut 29 henkilöä. Hakuaika päättyi keskiviikkona 31. elokuuta kello 15.
Porin kaupunginhallitus päätti maanantaina 15. elokuuta pidetyssä kokouksessa asettaa yhdyspintatoimikunnan valmistelemaan lainsäädännön mukaisia hyvinvointialueen ja Porin kaupungin yhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Yksi uuden toimikunnan tärkeimmistä tehtävistä on valmistella hyvinvointisuunnitelma vielä vuoden 2022 aikana.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Laulainen on kertonut tänään Twitterissä ikäviä uutisia koronatartunnastaan.
Perusturvalautakunta päätti kokouksessaan jatkaa palvelukoti Kyläsaaren toimintaa toistaiseksi nykyisellään. Lautakunta päätti, että Kyläsaaren tulevaa toimintaa lähdetään suunnittelemaan yhteisöllisen asumisen toimintamuotoon.

Sivut