Uutisarkisto

Talvikunnossapitoa tehdään koko kaluston voimin – lauhtuva sää kuormittaa hulevesijärjestelmiä

Alkuvuoden pitkä ja kireä pakkasjakso on väistymässä, ja tulevina päivinä lämpötilat sahaavat Porissa nollan molemmin puolin. Sään lauhtuminen ja runsaat…
Kaksi huomioliiviin pukeutunutta henkilöä laskettelurinteen juurella, sukset jalassa.

Harrastamisen Porin malli hakee harrastusohjaajia

Harrastamisen Porin malli hakee jälleen ohjaajia ohjaamaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa arki-iltapäivisin. Haussa on niin taiteen ammattilaisia, ruuanlaiton eksperttejä kuin…
Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Uusien led-katuvalaisimien hankinta etenee päätöksentekoon

Tekninen toimiala on kilpailuttanut kaupungin katu- ja aluevalaistuksen led-valaisimien hankinnan. Energiatehokkaita led-valaisimia otetaan käyttöön muun muassa vanhan valaistuksen saneeraamisen, uusien…
Vesihana

Porin talousvesi jaetaan 2. maaliskuuta alkaen Lukkarinsannan varavesilaitokselta noin kahden viikon ajan

Porin Vesi liittää rakenteilla olevan Harjakankaan tekopohjavesilaitoksen uuden desinfiointilaitoksen päävesijohtoon maaliskuun alussa. Tekopohjavesilaitoksen ja kaupungin välistä päävesijohtoa huolletaan useista kohdin…
Nuija

Asukkailta pyydetään näkemyksiä tulevaisuuden kirjastopalveluiden, nuorisotyön ja sisäliikuntatilojen vaihtoehdoista

Kaupunki on avannut asukkaille osallistumisalustat verkossa. Lisäksi järjestetään kaksi asukastilaisuutta: kirjastopalveluista ja nuorisotyöstä 2. maaliskuuta sekä sisäliikuntatiloista 9. maaliskuuta.
Ihmisiä katselemassa ja leikkimässä seinään heijastuvien värikkäiden valojen kanssa.

Vanhat Värkit -tapahtumassa voi piirtää ääntä ja nähdä rytmin valona

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää kutsuu kaikenikäiset tutkimaan, kokeilemaan ja ihmettelemään Vanhat värkit -tapahtumaan, jossa vanhat laitteet ja analoginen tekniikka herätetään uudelleen eloon.…
Handshaking bears

Kaupungin kumppanuussopimuksia voi nyt hakea

Yhdistykset voivat jälleen hakea kaupungin kumppanuussopimusta. Kumppanuussopimus on avustusta laajempi yhteistyön muoto, jossa kaupunki ja yhdistys sopivat yhteisistä tavoitteista ja…
Suomenlippu

Pori liputtaa Suomen ja Ukrainan lipuilla 24. helmikuuta

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee kuluneeksi neljä vuotta 24. helmikuuta. Porin kaupunki osoittaa tiistaina Ukrainalle ja ukrainalaisille tukeaan liputtamalla Suomen ja…
Valokuva nuorten kyselytunnista

Lapset ja nuoret kysyvät taas päättäjiltä

Porin päättäjille pidetään kaupungintalon valtuustosalissa kyselytunti torstaina 26. helmikuuta, jossa heille esitetään lasten ja nuorten tekemiä kysymyksiä. Vastaamassa on kaupungin…
Perhonen niityllä

Pori tähtää kohti maailman parasta arkea

Pori on laatinut hyvinvointisuunnitelman, joka ohjaa kaupungin hyvinvoinnin edistämistä vuoteen 2029 asti. Suunnitelma kokoaa yhteen tavoitteet, konkreettiset teot ja mittarit,…