Uutisarkisto

Suomen museoliitto ja ICOM – Suomen komitea järjestävät joka toinen vuosi Vuoden museojulkaisu –kilpailun. Vuoden museojulkaisu -kilpailun finaaliin on nyt valittu kolme teosta, joista yksi on Vuoden museoksi 2019 valitun Satakunnan Museon Kahden kuvan aika –kirja.
Yyterin päälankonkia uusitaan parhaillaan ja alueella kulkemista tulee välttää. Rannalle mennessä kannattaa käyttää muita kulkureittejä kuin päälankonkia ja myös dyyneillä liikkumista on hyvä välttää. Nyt Yyterissä kannattaa tutustua uuteen luontopolkuun, Keisarin kierrokseen, joka on pituudeltaan 2,8 kilometriä.
Paanakedonkadun ja Horninkadun kiertoliittymän rakennustyöt aloitetaan maanantaina 6. huhtikuuta. Alueen autoliikenne ohjataan kulkemaan Helmentien kautta rakennustöiden ajan. Työn arvioitu valmistumisaika on 30. kesäkuuta.
Perinteiset Porin seutu puhtaaksi -siivoustalkoot on peruttu koronaviruspandemian takia. Tässä tilanteessa ei kuntalaisille voida tarjota jätesäkkejä ja hanskoja, eikä hygieniasyistä voida kannustaa roskien keräämiseen. Yleisten alueiden siivoamisen sijaan Porin seudun jäteneuvonta ja Circwaste -Kohti kiertotaloutta osahanke Luuppi haastavat kaikki nyt roskaamattomuuteen.
Kaupungilta voi lainata ja vuokrata paljon erilaisia tavaroita, kuten urheilu- ja retkeilyvälineitä, kulttuurin ja liikunnan kausikortteja, soittimia, kasveja ja penkkejä. Nyt tiedot on koottu uudelle verkkosivulle pori.fi/lainaaminen entistä selkeämmin.
Suomalainen leikkivälineyritys Lappset Group Oy järjestää maisemasuunnittelukilpailun yhteistyössä Porin kaupungin kanssa yrityksen 50-vuotisjuhlavuonna. Kilpailun suunnittelukohteeksi on valittu Länsi-Porissa sijaitseva 9,8 hehtaarin kokoinen Perkonpuiston viheralue. Suunnittelukilpailussa painottuu kestävän ympäristörakentamisen huomioiminen.
Oliko isoäitisi Paneliasta? Mistähän talosta? Kaipaisitko siitä lisää tietoa? Vai kiinnostavatko asuinkerrostalosi arvot? Y-Pakki –sovellus vastaa moniin Satakunnan rakennusperintöä koskeviin kysymyksiin.
Harjavallan ja Porin ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää vuonna 2019. Haasteena oli Harjavallan Kalevan alueella hengitettävien hiukkasten arseeni- ja nikkelipitoisuudet.
Koronavirusepidemia on vaikuttanut Porin kaupungin eläinlääkintäpalveluihin siten, että pieneläinten kiireetöntä hoitoa ei tällä hetkellä toteuteta. Turhien kontaktien välttämiseksi toivotaan, että kiireellisen hoidon yhteydessä eläinlääkärin vastaanotolle tulisi lemmikin kanssa vain yksi ihminen.
Monen yrityksen toiminta kohtaa haasteita koronaviruksesta johtuvan poikkeustilanteen vuoksi. Voit tukea paikallisia yrityksiä ostamalla palveluja etänä verkkokauppojen kautta.

Sivut