Uutisarkisto

Pori Sinfonietta julkaisi kesäkuun aikana kuusiosaisen kamarisarjan, jonka päätöskonsertti ensiesitettiin YouTubessa juhannuspäivänä. Missä sinä kuuntelet? Nappaa kuva ja osallistu kesäkisaan Instagramissa. 
Porin kaupunki haluaa tukea ja edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä tarjoamalla maksutonta kesäliikuntatoimintaa ympäri Porin. Liikunta-aktiviteetit ovat kaikille avoimia ja niitä vetävät Porin kaupungin kesäliikuttajat.
Satakunnan Museossa on alkanut hanke, jossa tallennetaan talkooperinnettä. Projektia toteutetaan kesän ajan keräämällä aineistoa talkoista ja syksyllä työtä jatketaan työryhmän kera. Lisäksi talkootyön perinne lisätään elävän perinnön wikiluetteloon.
Omatoiminen asiointi Reposaaren kirjastossa on jälleen mahdollista 1.7. alkaen. Omatoimiajat ovat olleet alkukesän pois käytöstä koronaan liittyvien ohjeistusten vuoksi.
Porin kaupunki myönsi Pinomäen hevosreittien kunnostukseen Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa viime vuonna. Avustuksen mahdollistamilla kunnostetuilla reiteillä on ollut positiivinen vaikutus alueen harrastajille, ulkoilijoille ja kyläläisille.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt Korttelifestarit saavat jatkoa kesän viimeisenä lauantaina 29. elokuuta. 
Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa Etelärannassa perjantaina 19. kesäkuuta. Näin pyritään välttämään suurten väkijoukkojen kokoontuminen vallitsevan koronatilanteen vuoksi.
Kesätaiteilijat saapuvat jälleen ilahduttamaan porilaisia maanantaista 22. kesäkuuta alkaen. Katujen ja keskustan lisäksi taiteilijat yllättävät myös PoriLove-kampanjalla, johon voi ilmoittaa ystävänsä mukaan.
Porin maauimala avataan maanantaina 15. kesäkuuta. Maauimalassa on voimassa yleiset ohjeistukset turvaetäisyyksistä ja hygieniasta, joten avaaminen tapahtuu rajoituksia noudattaen. Rajoituksia voidaan myös tiukentaa, mikäli annettuja ohjeistuksia ei noudateta. Maauimalan asiakkailta peräänkuulutetaan vastuullisuutta, jotta uiminen voi jatkua mahdollisimman sujuvasti läpi kesän.
Porin kaupunki etsii avoimella portfoliohaulla taiteilijaa tai taidetyöryhmää ideoimaan ja toteuttamaan uutta valotaideteosta Porin Porttaalitunneliin. Tuleva teos sijoittuu osaksi kaupungin merkittävää saapumisväylää sekä kutsuvaa kaupunkiympäristöä.

Sivut