Uutisarkisto

Uimakoululaisia keskustan uimahallissa

Kesällä opetellaan uimaan!

Liikuntapalvelut järjestää taas eri tasoisia uimakouluja lapsille ja aikuisille.

Kirjurinluodon leiriytymisalueen yleissuunnitelma teknisen lautakunnan käsittelyyn

Porin kaupunki on valmistellut yhteistyössä Sitowise Oy:n kanssa kuluneen kevään aikana Kirjurinluoto Arenan vieressä sijaitsevan leiriytymisalueen yleissuunnitelmaa. Yleissuunnitelma luo suuntaviivat…
Kuvituskuva, pyörät

Pori haluaa pyöräilystä aidon vaihtoehdon arkiliikenteeseen

Tammikuussa alkanut FinnCycle-tutkimushanke tutkii pyöräliikenteen seuraavan suuren kehitysloikan toteuttamista Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on vakiinnuttaa pyöräily osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää. Porin kaupunki…
Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Ruosniemen koulurakennusta esitetään purettavaksi – teknisen lautakunnan esityslistalla myös muita purkukohteita

Tekninen lautakunta käsittelee tiistain 16. toukokuuta kokouksessaan esitystä Ruosniemen koulurakennuksen purkamisesta. Tilsantiellä sijaitseva vuonna 1955 valmistunut koulurakennus jää tarpeettomaksi tulevana…

Asukkaiden mielipiteitä kaupungin teknisistä palveluista selvitetään sähköisellä kyselyllä

Porilaisilla on jälleen tänä keväänä mahdollisuus osallistua aiemmilta vuosilta tuttuun yhdyskuntateknisiä palveluita koskevaan verkkokyselyyn, jossa mielipiteensä pääsee kertomaan esimerkiksi puistojen…
Waltti-joukkoliikennesovelluksen verkkokauppa

Waltin verkkokauppa auki – tilaa oma matkakorttisi nyt!

Porin joukkoliikenteen uusien Waltti-matkakorttien tilaukset on avattu. Osoitteesta kauppa.waltti.fi voit tilata uuden kortin, jolle ladataan joko arvoa tai kausilippu.
Ruudunkaappaus uudistuneesta rakastuporiin.fi-sivustosta

Porisuhteen hattutemppu ei nouse päähän – rakastuporiin.fi-sivu on uudistunut ja työ jatkuu

Pori on viimeisen reilun vuoden ollut valtakunnan yksi kuumimpia puheenaiheita ja onnistunut tekemään jotain, mihin tiettävästi kukaan ei ole aiemmin…
Lapsella kädessä keltainen nauha

Kesän Värikylpy-työpajoissa maalataan tanssien ja liikkuen

Ilmoittautuminen Vauvojen värikylpy® -työpajoihin alkaa 16. toukokuuta kello 12.00.
1747 alueen ilmakuva

Unelmien liikuntapäivää voi viettää vuoden jokaisena päivänä

Valtakunnallista unelmien liikuntapäivää vietetään keskiviikkona 10. toukokuuta Porissa kannustamalla jokaista liikkumaan vuoden ympäri monipuolisesti ja mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi päivän aikana…

Porin Vesi ja Eurajoen kunta neuvottelutulokseen jäteveden puhdistuksesta

Porin Vesi ja Eurajoen kunta ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen jätevesisopimuksen uusimista koskevissa neuvotteluissa uuden 1. tammikuuta 2024 alkavaksi esitettävän jätevesisopimuksen sisällöstä.…