Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Ruosniemen koulurakennusta esitetään purettavaksi – teknisen lautakunnan esityslistalla myös muita purkukohteita

Tekninen lautakunta käsittelee tiistain 16. toukokuuta kokouksessaan esitystä Ruosniemen koulurakennuksen purkamisesta. Tilsantiellä sijaitseva vuonna 1955 valmistunut koulurakennus jää tarpeettomaksi tulevana kesänä, kun Pohjois-Porin uusi monitoimitalo valmistuu ja otetaan käyttöön. Tiistain kokouksessa käsitellään myös neljää muuta kokonaisuutta, joissa kaupungille tarpeettomia rakennuksia esitetään purettaviksi.

Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Pihlavan kaupunginosassa Uusitalontiellä sijaitsevaa Onnenkiven avoimen päiväkodin rakennusta sekä sen vieressä olevaa varastorakennusta esitetään purettaviksi. Vuonna 1980 alun perin leikkikenttärakennukseksi sekä puistotoimen sosiaalitila- ja varastorakennukseksi valmistuneelle tilalle ei ole enää osoitettavissa uutta käyttötarkoitusta, sillä Pihlavaan valmistui uusi päiväkoti elokuussa 2022.

Noormarkussa Museotiellä purettavaksi esitetään Noormarkun yhtenäiskoulun rivitaloa sekä sen vieressä olevaa varastorakennusta. Alun perin vuonna 1964 opettajien asuntolaksi valmistunut neljän asunnon rivitalo on toiminut viimeksi koulun opetuskäytössä. Rakennukseen on teetetty sisäilmaongelmien vuoksi kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus ja koska rakennukselle ei ole enää osoitettavissa käyttötarkoitusta, ei peruskorjauksen tekeminen ole suurten kustannusten vuoksi kannattavaa.

Lisäksi purettaviksi esitetään Pinomäessä Tallitiellä sijaitsevaa vuonna 2022 tulipalossa tuhoutunutta asuinrakennusta sekä samalla kiinteistöllä sijaitsevia maatalousrakennuksia, jotka ovat siirtyneet kaupungin omistukseen maakauppojen yhteydessä vuonna 2019.  Myös Tiilimäen kaupunginosassa Pellervonkadulla sijaitsevaa varastorakennusta esitetään purettavaksi tarpeettomana.

Mikäli lautakunta hyväksyy purkuesitykset, rakennuksille haetaan purkuluvat rakennusvalvonnasta. Rakennukset puretaan lupien myöntämisen jälkeen lupaehtojen mukaisesti. Purkujätteet lajitellaan ja hävitetään voimassa olevien maankäyttö- ja rakennuslain sekä jätelain mukaisesti.