Karjalankatu-Ratapiha

Alue sai muutama vuosi sitten kehityssysäyksen, kun Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin toiminnot keskitettiin uudelle kampukselle ja Matkakeskus perustettiin. Alueelle ei kuitenkaan ole saatu käyntiin toista kehitysvaihetta. Alue on kaupunkikuvallisesti tärkeä, koska se on muualta Poriin tulevalle usein ensimmäinen maisema Porin kaupungista. Ensimmäisenä toimenpiteenä on tavoitteiden asettaminen yhdessä alueen maanomistajien kanssa. Karjalankadun perusparannus toteutettiin vuonna 2022.

Tavoitteet: Senaatin Asema-alueet Oy:n kanssa toteutettavan yleissuunnitelman kehitystyön käynnistäminen. Porin tieja katuverkkosuunnitelma 2040 mukaisten järjestelyjen edistäminen, Tavaratien alitusta sekä lentokentän ja Matkakeskuksen yhteysvälin parantamista koskevan suunnittelun käynnistäminen. Logistiikkaan painottuvien toimintojen vahvistamista. Viimeisimpinä kehitysvaiheina alueella on Matkakeskuksen ja SAMK:n kampuksen rakentaminen sekä kerrostalohankkeet Ratalinnankadulla ja Karjalankadulla. Karjalankadun perusparantaminen toteutettiin vuonna 2022.