Katuvalaistus ja liikennevalot

Katuvalaistus

Uusille kaduille katuvalaistus rakennetaan pääsääntöisesti kadunrakentamisen yhteydessä. Vanhojen katujen valaistuksen saneerausta ja valaistuksen lisäystä tehdään määrärahojen puitteissa. Valaistusta saneerataan myös katujen perusparantamisen ja sähkön jakeluverkkotöiden yhteydessä.

Katujen valaistuksen suunnittelun ja ylläpidon hoitaa Pori Energia. Pori Energia huoltaa katuvaloja Porin kaupungin tilauksesta, ja pyynnöt huolloista ja korjauksista tulee osoittaa kaupungille suoraan Porin kaupungin palautepalveluun. Valitettavasti katuvalovika-ilmoituksiin ei pystytä vastaamaan. Ilmoitus lähtee käsittelyyn automaattisesti.

Huoltokierroksia tehdään Porissa kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lamppujen yksittäisvaihtoja tehdään ainoastaan erillisenä lisätyönä sopimuksen mukaan. Työn tekemisen edellytyksenä on aina tilaajan (Porin kaupunki) hyväksyntä ja tilaus.

Liikennevalot

Porin alueella on noin 30 liikennevaloristeystä.

Osa liikennevaloista on ELY-keskuksen omistuksessa, mutta ne kuuluvat kaupungin ylläpidon piiriin.

Liikennevalojen suunnittelu ja ajoitus

Liikennevalojen huolto ja kunnossapito