Porin teatterinuoret

tiedotusvastaava Tuomas Vainionpää | teatterinuoret(at)gmail.com | 044 543 4244 | Kulttuuritalo Annankatu, 28100 PORI | www.porinteatterinuoret.net

Porin teatterinuoret voi tilauksesta järjestää joko Anniksen tiloissa tai koulullanne esimerkiksi draamaseikkailun, improtyöpajan, äänenkäyttöön tai lavakammon voittamiseen keskittyvän pikakurssin tai vaikka hauskan ohjelmanumeron juhlatilaisuuteen.

Teatterinuoret järjestävät myös erilaisia työpajoja, draamaseikkailuja, tilausnäytöksiä sekä keikkoja pyynnöstä. Toimintamme on pääsääntöisesti suomenkielistä ja soveltuu kaikenikäisille, ellei näytelmän tiedoissa erikseen muuta mainita. Useimmat esityksistämme on suunnattu 5.–9.-luokkalaisille sekä sitä vanhemmalle yleisölle. Ohjelmistomme sopii näytelmästä riippuen erinomaisesti esimerkiksi äidinkielen, historian tai vaikkapa elämänkatsomustiedon ja filosofian opintokokonaisuuksiin.

Porin Teatterinuoret ry on Suomen suurimpia, pitkäikäisimpiä sekä aktiivisimpia harrastajateattereita. Eri ryhmissä näyttelee niin vasta-alkajia kuin konkareita aina yhdeksänvuotiaista aikuisiin asti. PTN valmistaa vuosittain kuudesta kahdeksaan näytelmää, joiden esitykset ovat pääsääntöisesti helmi-toukokuussa. Ohjelmistossamme on vuosittain niin lastenteatteria, nuorisodraamaa, originaalitekstejä, klassikoita kuin hieman kokeellisempiakin teatterin muotoja. Esityksemme valmistuvat huolellisella käsityöllä ja tinkimättömällä asenteella ja vuosien mittaan olemmekin niittäneet suosiota niin teatterifestivaaleilla kuin lehtiarvosteluissakin.