Opiskelu aikuislukiossa

Tutkinto-opiskelijana voit

  • opiskella koko lukion oppimäärän ja yo-tutkinnon,
  • käydä loppuun kesken jääneen peruskoulun.


Aineopiskelijana voit

  • opiskella kirjoitettavat oppiaineet ja osallistua yo-kirjoituksiin ammatillisen tutkinnon pohjalta
  • opiskella yksittäisiä lukioaineita,
  • täydentää yo-tutkintoa,
  • vahvistaa aiemmin opittua,
  • valmistautua pääsykokeita varten,
  • harrastaa omaksi iloksi ja virkistykseksi,
  • täydentää peruskoulun päättötodistusta.

Iltaopiskelu
Iltakurssi alkaa aloitustunnilla (40 min), jonka jälkeen opetus etenee kaksoistunteina (80 min). Kurssin opetustunnit ovat kaksi kertaa viikossa. Kurssi päättyy koeviikkoon ja koepalautuspäivään.

Verkko-opiskelu
Verkkokurssi on kokonaan verkossa suoritettava kurssi. Työskentely tapahtuu pääosin oppimisalustalla (Moodle). Opiskelu on itsenäistä, mutta opettaja ohjaa opiskelijaa kurssin suorittamisen aikana. Joihinkin kursseihin voi sisältyä lähiopetuskertoja. Lue lisää

Tutkinto-opiskelu
Tutkinto-opiskelu tähtää lukion päättötodistuksen saamiseen. Lukion koko oppimäärää suorittavalle opiskelu on ilmaista 4 vuoden ajan.

Aineopiskelu
Aineopiskelu tarkoittaa lukion tai perusopetuksen yksittäisten aineiden tai kurssien suorittamista, tutkinnon täydentämistä ja arvosanojen korottamista. Ammatillisen tutkinnon pohjalta ylioppilastutkintoon tähtäävä opiskelu on aineopiskelua. Aineopiskelija saa erillisen todistuksen aikuislukiossa suorittamistaan kursseista. Aineopiskelu on maksullista.

Nuorten ja aikuisten kaksoistutkinto
Ammatillista perustutkintoa suorittava voi sisällyttää opintoihinsa ylioppilastutkintoon kuuluvien oppiaineiden lukiokursseja ja osallistua opintojen päätteeksi ylioppilaskirjoituksiin. Tällöin hän voi saada sekä ammatillisen tutkinnon että ylioppilastutkinnon todistukset (kaksoistutkinto). Opiskelija ei siis tee lukion koko oppimäärää eikä saa lukion päättötodistusta vaan opiskelee vain yo-tutkintoon sisältyvien oppiaineiden kurssit ja saa todistuksen suoritetuista opinnoista. Kaksoistutkinto-opiskelijat opiskelevat ilta- ja verkkokursseilla iltaisin. Opiskelu on aineopiskelua ja siksi maksullista.

Maksut
Koko lukion suorittavalle opiskelu on ilmaista 4 vuoden ajan.

Muut opiskelijat maksavat lukuvuosimaksun 150 € / vuosi, jolla saa rajattoman osallistumisoikeuden iltaopetuksen ja kesälukion kursseille sekä verkkokursseille,


Pelisäännöt

Ilmoittautuminen
Opintonsa aikuislukiossa aloittavan pitää käydä henkilökohtaisesti ilmoittautumassa apulaisrehtori Katri Ylitalon luona (puh. 044 7015382) viimeistään viikkoa ennen jakson alkua.
Kursseille ilmoittaudutaan Wilmassa. Opiskelija valitsee itse haluamansa kurssit kurssitarjottimesta. Tarjotin sulkeutuu jokaisen jakson kolmantena päivänä. Ennen jakson alkua ja kahtena ensimmäisenä päivänä voi vielä tehdä muutoksia.

Eronneeksi katsominen
Mikäli opiskelijalle ei kerry yhtään hyväksyttyä suoritusta kahden peräkkäisen jakson ajalta, hänet katsotaan eronneeksi. Erotodistus lähetetään pyydettäessä.