Eteläpuiston uuden istutusalueen vihersuunnitelma tuodaan päätöksentekoon
Tekninen lautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 18. elokuuta esitystä SKiB-kampuksen edustalle Eteläpuistoon sijoittuvasta istutusalueesta. Kausikasveista ja oleskelupaikasta koostuvan istutusalueen rakennustyöt on tarkoitus toteuttaa tulevan syksyn aikana.
Kaupungille on esitetty toiveita Eteläpuiston yleisilmeen kehittämisestä ja puiston viihtyisyyden parantamisesta esimerkiksi istutusaluein. Liisankadun ja Mikonkadun välissä sijaitseva puuton nurmialue tarjoaa luontevan paikan uudelle, alueen arvokkuutta lisäävälle istutusalueelle. Keskeisellä paikalla ristikkäispuistoissa sijaitseva alue on osa Porin kansallista kaupunkipuistoa, minkä vuoksi suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota laadukkaisiin materiaaleihin ja miljööseen sopiviin kalusteisiin.
Istutusalueen vihersuunnitelma perustuu alueella voimassa olevaan asemakaavaan. Uudistuksesta on keskusteltu suunnitelman laatimisen yhteydessä Satakunnan Museon ja Porin kansallisen kaupunkipuiston edustajien kanssa.
Nyt hyväksyttäväksi esitettävän suunnitelman mukaisesti Liisankadun ja Mikonkadun välissä sijaitsevalle nurmialueelle rakennetaan noin 100 neliömetrin kokoinen graniittikiveyksellä rajattava istutusalue sekä graniittilaatoista tehtävä oleskelupaikka. Puiston olemassa oleva kasvillisuus säilytetään, ja uuden istutusalueen kasvillisuus toteutetaan kausikasveilla. Lisäksi istutusalueen keskelle asennetaan metalliset, alueen arkkitehtuuriin sopivat pergolat, joihin voidaan kasvattaa kukkivia köynnöksiä. Oleskelualueelle tulee myös istuimella varustettu istutusruukku sekä neljä selkänojallista tuolia.
Eteläpuiston istutusalueen rakentamistöiden, materiaalien ja kalusteiden kustannusarvio on yhteensä 22 000 euroa. Mikäli vihersuunnitelma hyväksytään, pyritään istutusalueen rakennustyöt toteuttamaan vielä tänä syksynä. Alueen kausi-istutukset tehdään ensi kesänä.