Vihreä höyryjuna

Höyryjyrä Onni palaa takaisin Poriin – kunnostettu jyrä tuodaan kaupunkilaisten nähtäville Ulasooriin

Porin kaupungin omistuksessa oleva vanha saksalaisvalmisteinen höyryjyrä Onni on ollut kunnostettavana Peab Asfaltin varikolla Kouvolassa. Muun muassa asfaltointiin erikoistuneen Peabin Industri Oy/Peab Asfaltin syksyllä 2021 aloittaman kunnostusprojektin myötä jyrä on kokenut pintapuolisen uudistuksen ja tänä kesänä se tuodaan takaisin Poriin. Höyryjyrälle tehdään jalusta kaupungin varikon pääportin viereen Ulasoorintielle.

Vihreä höyryjuna

Kuva: Höyryjyrä Onni kuvattuna Peabin Kouvolan korjaamolla kesäkuun alussa. Kuvan oton jälkeen höyryjyrää on hieman vielä maalattu ja ehostettu. Kuva: Peab Industri Oy / Peab Asfalt

Onni-niminen höyryjyrä on hankittu Porin kaupungille aikoinaan 1920-luvulla sillanrakennustöitä varten. Jyrä on ollut käytössä kadunrakennustöissä aina 1960-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen sitä on säilytetty kaupungin varikoilla Karjarannassa ja myöhemmin Ulasoorissa. Varikon toimintojen laajentumisen myötä jyrälle ei ole enää viime vuosina löytynyt katettua varastopaikkaa, vaan sitä on säilytetty ulkotiloissa.

Keväällä 2021 höyryjyrän kunnosta ja säilytyspaikasta uutisoitiin paikallisesti. Peab Asfaltilta otettiin uutisoinnin jälkeen Porin kaupunkiin yhteyttä ja kerrottiin kiinnostuksesta vanhan höyryjyrän omakustanteiseen kunnostamiseen. Höyryjyrän kunnostuksesta ja uudelleensijoittamisesta tehtiin vuoden 2021 lopulla myös valtuustoaloite.

– Meille höyryjyrä Onni oli jo entuudestaan tuttu, mutta asian saaman julkisuuden myötä saimme idean, että voisimme lähteä kunnostamaan sitä entiseen loistoonsa ja tätä kautta saada myös toimintaamme ja yrityksemme nimeä enemmän esille, kertoo myynnin ja tarjouslaskennan johtaja Pasi Heinävaara Peab Asfaltilta.

– Kaupungilla ei ollut taloudellisista resursseista johtuen mahdollisuutta lähteä kunnostamaan jyrää, joten Peabin yhteydenotto oli meille tietysti todella hieno asia. Historiallinen työkone sai viimein arvoisensa kunnostuksen, jatkaa infrayksikön päällikkö Toni Haapakoski Porin kaupungilta.

Jyrää on kunnostettu Peabin Kouvolan korjaamolla kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana muiden töiden ohella aina, kun sopivia hetkiä on löytynyt. Jyrä on suurimmalta osin hiekkapuhallettu, puhdistettu vanhasta maalista ja tämän jälkeen maalattu alkuperäistä väriään vastaavaksi. Lisäksi jyrän katososa on uusittu ja tehty mahdollisimman alkuperäisen näköiseksi.

– Työntekijöillämme on aikaisempaakin kokemusta vastaavanlaisista entisöintitöistä ja on ollut hienoa seurata, miten innokkaasti tätä kunnostusprojektia on meillä edistetty. Henkilöstöllämme on pitkäaikainen kokemus Porin alueen asfaltointitöistä, ja jyrän kunnostus onkin myös meidän kunnianosoituksemme asfalttiammattilaisuudelle, jatkaa Heinävaara.

Höyryjyrä Onni kuljetetaan tällä viikolla Peabin Porin toimipisteelle Satakunnankadulle, jossa sille tehdään vielä viimeisiä viimeistelytöitä. Myöhemmin kesällä jyrä siirretään Porin kaupungin varikkoalueelle Ulasooriin.

– Jyrälle tehdään osoitteessa Ulasoorintie 9 sijaitsevan varikon pääportin läheisyyteen jalusta, joka asfaltoidaan Peabin toimesta. Lisäksi Jyrälle rakennetaan syyskuussa vietettävään Porin Päivään mennessä katos, sanoo Haapakoski.