Joulukuusien myyntipaikkojen vuokrauskäytännöt muuttuvat – paikat ovat varattavissa maanantaista alkaen
Porin kaupunki on perinteisesti vuokrannut Liisantorin monitoimikentän viereisiä maa-alueita joulukuusien myyntipaikoiksi. Tänä vuonna vuokrauskäytännöt muuttuvat, kun myyntipaikkojen hallinnointi siirtyy Porin kaupunkikeskusta ry:lle eli Porikortteleille. Aiemmilta vuosilta tutusta huutokauppamenettelystä luovutaan, ja jatkossa myyntipaikat vuokrataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Myyntipaikkojen vuokraus käynnistyy maanantaina 17. marraskuuta.
Kaupunki ja Porikorttelit tekevät tiivistä yhteistyötä Porin keskustan kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Osana kehittämistyötä vanhoja toimintamalleja pyritään kehittämään aiempaa ketterämmiksi ja paremmin alueen toimijoita palveleviksi.
– Porikorttelit hallinnoi Etelärantaa lukuun ottamatta kaikkia keskusta-alueen myyntipaikkoja, joten Liisantorin joulukuusipaikkojen luovuttaminen jälleenvuokrattavaksi Porikortteleille oli luonteva jatkumo toiminnan kehittämiseksi, toteaa kaupungin maankäyttölupainsinööri Peter Fyhr.
– Liisantorin ympäristöllä on pitkät perinteet joulukuusien kauppapaikkana, ja se on ympäristönä tuttu sekä kuusimyyjille että asiakkaille. Joulukuusien myynti vaatii myös paljon tilaa, joten oli selvää, että myyntipaikat säilyvät jatkossakin historiallisella paikalla Liisantorin kupeessa, jatkaa toiminnanjohtaja Mari Antikainen Porikortteleilta.
Joulukuusien myyntipaikkojen vuokraus alkaa maanantaina 17.11. kello 12 ja päättyy perjantaina 28.11. kello 12. Varaukset tehdään sähköpostilla osoitteeseen myynti@porikorttelit.fi . Myyntipaikkoja on tarjolla viisi kappaletta ja yhden myyntipaikan hinta on 500 euroa + arvonlisävero. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Joulukuusien päivittäinen myyntiaika on 8.-23.12.2025 välisenä aikana kello 6–20. Jouluaattona 24.12.2025 myyntiaika on kello 6–12. Liisankadun ja Otavankadun pysäköintiaikoja rajoitetaan Liisantorin puoleisilla katuosuuksilla kuusikaupan ajaksi. Järjestelyillä pyritään varmistamaan, että asiakkaille löytyy pysäköintitilaa.
Tarkemmat tiedot myyntipaikkojen vuokrauksesta löytyvät Porikortteleiden verkkosivuilta osoitteesta porikorttelit.fi/kuusimyynti.