
Kevään 2025 ylioppilaat lakitetaan lauantaina Isomäki Areenalla – katso Porin lukion ylioppilasjuhla suorana verkossa
Porin lukion ylioppilasjuhla pidetään lauantaina 31. toukokuuta. Isomäki Areenalla järjestettävää tapahtumaa voi seurata suoratoistona verkossa kaupungin YouTube-kanavalla kello 11 alkaen.

Porin lukiosta ylioppilastutkinnon on keväällä 2025 suorittanut hyväksytysti yhteensä 311 uutta ylioppilasta. Heidän lakittamisensa tapahtuu Isomäki Areenalla järjestettävässä juhlassa noin 2000 kutsuvieraan läsnä ollessa.
– Paikalla on uusien ylioppilaiden, lakitettavien läheisten, opiskelijoiden ja henkilökunnan lisäksi riemuylioppilaita eli 50 vuotta sitten Porin eri lukioista lakkinsa saaneita. Tämä hieno perinne kertoo siitä, että ylioppilastutkinnon merkitys säilyy sukupolvesta toiseen, sanoo Porin lukion rehtori Janne Hakoniemi.
Suoratoisto Porin lukion ylioppilasjuhlasta alkaa lauantaina 31. toukokuuta kello 11. Tapahtumaa voi seurata tästä linkistä.
Tapahtuman tallenne ovat katsottavissa maanantaihin 2. kesäkuuta saakka. Tallenteen näkyvyyteen saattaa kohdistua rajoitteita. Porin lukiossa opiskelee yli 1200 lukiolaista.