Kirjurinluodossa on omat sauvakävelyreitit

Kirjurinluodossa festivaalitunnelmaa – muutoksia ulkoilureiteissä

Kirjurinluodossa on ensi viikon viikonloppuna Iskelmä Festivaalit ja festivaalin sekä sen rakentamisen aikana 26.6.-2.7.2023 osa ulkoilureiteistä on pois käytöstä. Tarjolla on kuitenkin paljon vaihtoehtoja esimerkiksi Kirjurinluodontien toisella puolella.

Kirjurinluodossa on omat sauvakävelyreitit

Tapahtuman rakentamisen, tapahtumapäivien ja purun ajaksi osa Luotojen lenkistä suljetaan ja kesäkierroksen käyttöä tulisi välttää. Tapahtuma-alue on laaja festivaali- ja leiriytymisalueineen. Kulkemisesta festivaalialueella löytyy lisätietoja Iskelmän verkkosivuilta.

Ulkoilua kauniissa Kirjurinluodossa ei kuitenkaan tarvitse unohtaa, sillä vaihtoehtoisia reittejä löytyy useampia. Polsanluodon lenkillä pääsee viidakkomaisiin tunnelmiin ja varsinkin lapsille takuuvarma hitti on käsikäyttöinen lossi. Kvistiluodosta löytyy myös upea suhteellisen uusi reitti, jonka varrella pääsee kulkemaan pitkospuita yläilmoissa ja nauttimaan eväitä tunnelmallisilla taukopaikoilla.

– Niittäjänsilta on myös jo paikallaan ja jos lenkille lähtee auton kanssa, voi auton viedä parkkiin Niittäjäsillan viereen ja lähteä sitä kautta lenkkipoluille, toteaa piiripuutarhuri Esa Rouvali.

Lisätietoja Kirjurinluodon reiteistä: https://www.visitpori.fi/kirjurinluoto/kirjurinluodon-polut-ja-reitit/

Kirjurinluoto palvelee lenkkeilijöiden lisäksi monipuolisesti myös lapsiperheitä ja erilaisista aktiviteeteistä kiinnostuneita. Vehreän luodon alueelta löytyy niin valtavan kokoinen Pelle Hermannin leikkipuisto kuin liikennepuisto Vinkkarikin. Toiminnallisen päivän voi myös viettää beachvolley-kentillä tai minigolfin ja petanquen parissa. Kirjurinluodon uimaranta tarjoaa virkistyksen touhuamisen jälkeen.