KuvaLaura Liljan projektitilasta Teljäntorilla

Kuvataiteilija Laura Lilja työstää uutta teostaan Teljäntorin Projektitilassa

Teljäntorin tyhjissä liiketiloissa on paraikaa taiteellista säpinää. Keskustan paraatipaikalla tapahtuvien taideteosten erityispiirteenä on se, että taide tuodaan kaupunkilaisten keskelle sen alkuhetkistä asti. Tyhjien tilojen täyttäminen taiteella on oiva keino elävöittää kaupunkikeskustaa, kuten Porissa on muun muassa ARS Porin myötä jo päästy kokemaan.

KuvaLaura Liljan projektitilasta Teljäntorilla

Reposaarelainen kuvataiteilija Laura Lilja työstää uutta teostaan Cargo Blue ja erityisesti sen ripustusta helmikuun loppuun saakka Projektitilassa.

– Teos on niin suurikokoinen, että sen viimeistely omissa työtiloissani olisi ollut vaikeaa. Teos on maalauksellisuudessaan minulle uusi avaus ja koen äärimmäisen tärkeäksi sen, että kuukauden työskentely Projektitilassa antaa minulle aikaa viimeistellä ja hioa teoksesta paras mahdollinen versio esitettäväksi Suomen Kuvanveistäjäliiton Galleria Sculptorin Studiossa Helsingissä maaliskuussa, Lilja kertoo.

Liljan käsitteelliset veistokset ja installaatiot tutkivat erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja valtarakenteita. Viime aikoina hän on ollut kiinnostunut erityisesti ekologisista tavoista tehdä taidetta, muun muassa kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Cargo Blue käsittelee ylikulutusta, ympäristökuormaa, merta ja mielenmaisemia. Teoksen materiaalina on käytetty käytöstä poistettuja kuormaliinoja, jotka on kerätty DB Schenkerin Porin toimipisteeltä vuosien 2021 ja 2023 välillä.

– Liinojen kulumat, virheet ja purkautumat toimivat kuin siveltimenjäljet, tehden pinnasta kiinnostavan ja uniikin, kuvailee Lilja.

Cargo Blue -teoksesta voi lukea lisää Porin tapahtumakalenterista

Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto ovat tukeneet teoksen tekemistä.