Lavian vanha kunnantalo myynnissä

Porin kaupunki on käynnistänyt huutokaupan Laviassa sijaitsevan entisen kunnantalon myymiseksi. 1900-luvun alussa valmistunut näyttävä kaksikerroksinen puurakennus on toiminut aiemmin myös huvilana, apteekkina ja päiväkotina. Kiinteistön huutokauppa-aika päättyy sunnuntaina 4. kesäkuuta.

Vanha kunnantalo siirtyi Porin kaupungin omistukseen Lavian kuntaliitoksen yhteydessä, ja vuonna 2016 se muutettiin päiväkotikäyttöön. Päiväkotitoiminta on sittemmin siirtynyt Lavian Monitoimitilaan ja vanha päiväkotirakennus on jäänyt kaupungille tarpeettomaksi.

Osoitteessa Keskustantie 2 sijaitsevan rakennuksen huoneala on 428 neliömetriä. Päärakennuksen lisäksi tontilla on luonnonkivistä rakennettu maakellari.

– Kohde oli myynnissä myös viime vuonna, mutta silloin tarjouksia ei saatu. Nyt rakennusta kaupataan ilman pohjahintaa ja toivomme tämän saavan potentiaalisia ostajaehdokkaita liikkeelle, kertoo kiinteistöasiamies Juha Luoma Porin kaupungilta.

Lavian vanhan kunnantalon huutokauppa on käynnissä sähköisesti osoitteessa Huutokaupat.com. Huutokauppa-aika päättyy sunnuntaina 4. kesäkuuta kello 19 tai kolme minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.