Niittäjänsilta

Niittäjänsilta pyritään asentamaan paikoilleen torstaina – isojen veneiden vesillelasku mahdollista sillan asennustöiden yhteydessä

Karjarannan asuntomessualueen ja Hevosluodon yhdistävän Niittäjänsillan asennustyöt on tarkoitus aloittaa tulevana torstaina. Mikäli asennustyöt sujuvat suotuisasti, voi Raumanjuovan ylittävää siltaa pitkin päästä kulkemaan jo vappuviikonloppuna. Myös isojen veneiden lasku vesille pyritään mahdollistamaan Niittäjänsillan kupeesta.

Niittäjänsilta

Jokikeskus-hankkeen 2. vaiheen rakentuminen ja valmistuminen tuovat muutoksia keskustan veneilypalveluiden järjestämiseen, eikä veneiden lasku tai nosto Etelärannasta ole jatkossa enää mahdollista. Tämän kevään osalta veneiden lasku pyritään mahdollistamaan tilapäisesti Karjarannan Niittäjänsillan vierestä.

– Mikäli veneilijöillä on tarvetta hyödyntää Niittäjänsillan asennuksessa käytettävää nosturia isojen veneiden vesillelaskuun, voidaan nosturi jättää Karjarantaan perjantain 28. huhtikuuta ajaksi. Toivoisin, että veneilijät olisivat minuun yhteydessä mahdollisimman pian joko sähköpostilla olli-pekka.ihalainen@pori.fi tai puhelimitse 044 701 1853, jotta saisimme kartoitettua nosturin tarvetta. Veneiden laskusta vastaa ulkopuolinen urakoitsija ja palvelu on maksullista, kertoo maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen.

Tulevaisuudessa veneiden lasku- ja nostopaikalle on tavoitteena löytää kokonaan uusi sijainti keskustan läheisyydestä. Uuden paikan sijaintia on pohdittu muun muassa Aittaluotoon, Isojoenrannalle ja Raumanjuovantien alueelle. Tällä hetkellä varteenotettavimpana vaihtoehtona pidetään luotojen aluetta nykyisen lumenkaatopaikan läheisyydessä, mutta selvitystyö on vielä kesken. Yhdistelmäpaikan suunnittelussa pitää huomioida muun muassa tulvasuojelun, joen virtausten ja syväyksien vaikutukset. Veneilypalveluiden käytännön järjestelyistä viestitään tarkemmin, kun aikataulut tarkentuvat.

Myös Taavi-silta on tarkoitus hinata tällä viikolla Pihlavanlahdelta keskustaan. – Joen vedenpinta aiheuttaa tällä hetkellä haasteita, mutta mikäli sillan kuljetus- ja asennustyöt sujuvat ongelmitta, saatetaan myös Porin Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävä Taavi-silta saada paikoilleen vielä loppuviikolla, toteaa Ihalainen.