Yyterin vierailukeskuksen puiset pilarit vasten sinistä taivasta

Pääsiäisviikolla kannattaa suunnata Yyteriin!

Pääsiäisviikolla 30. maaliskuuta–6. huhtikuuta Yyterin vierailukeskus on avoinna päivittäin kello 10–17. Piha-alueen nuotiopaikalla on tulet tunnelmointia ja eväiden paistamista varten aina vierailukeskuksen ollessa avoinna. Pääsiäisviikolla vierailukeskuksessa on myös tarjolla monenlaista ohjattua tekemistä lapsiperheille askartelusta pääsiäismunajahtiin ja nikkaroinnista pääsiäisseikkailuun.

Yyterin vierailukeskuksen puiset pilarit vasten sinistä taivasta

Tiistaista 31. maaliskuuta alkaen vierailukeskuksen kabinetissa pääsee askartelemaan kevätlintuja, pääsiäiskortteja ja pääsiäismunakoristeita. Oman taiteilunsa voi viedä kotiin tai linnut voi vaihtoehtoisesti jättää koristamaan keskuksen suuria ikkunoita. Kabinetissa voi myös tutustua kevään muuttolintuihin värityskuvien avulla ja oppia muistamaan lintujen tunnistamisessa auttavia yksityiskohtia.

1.–6. huhtikuuta pääsiäispupu piilottelee pääsiäismunia vierailukeskuksen alueelle sekä Yyterin kuntopolulle. Munien löytäjille on luvassa Yyteri-aiheisia palkintoja vierailukeskukselta. Keskukselta voi noutaa alueen kartan ja käydä kysymässä etsimiseen vinkkejä matkailuneuvojilta.

Lintujen havainnointia ja pönttönikkarointia

Yyteri on tunnettu linnuistaan. Yyterin lietteet on yksi Suomen merkittävimmistä kahlaajien muuttoalueista. Retkeilystä ja lintujen tarkkailusta kiinnostuneen kannattaa suunnata Lietteiden reitille. Mielenkiintoisia ja helppokulkuisia reittejä ovat myös Santojen lenkki, Keisarin kierros ja Langouran esteetön reitti.

Lintujen havainnointiin voi osallistua ohjatusti koko perheen keväisellä pääsiäisseikkailulla. Noin tunnin pituinen ohjattu retki soveltuu yli 5-vuotiaille lapsille vanhempineen. Retkiä järjestetään perjantaina, sunnuntaina ja maanantaina.

Vierailukeskuksen piha-alueella pääsee myös nikkaroimaan kotipihan linnuille pönttöjä. Yyterin alueen asukkaat ry järjestää hyvän mielen pääsiäislauantaina tapahtuman, jossa luvassa myös lintubongausrata ja letunpaistoa.

Koko Yyterin pääsiäisviikon ohjelma löytyy Visit Porin sivuilta.