
Pori kehittää julkisten tilojen yhteiskäyttöä – uusi tilavarauspilotti käynnistyy ensi viikolla
Porin kaupunki haluaa tulevaisuudessa panostaa entistä vahvemmin julkisten tilojen yhteiskäytön mahdollistamiseen. Tavoitteena on luoda pitkäjänteinen ja kestävä toimintamalli, jossa eri tilat palvelevat kaupungin oman käytön ohella monipuolisesti myös asukkaiden, yhdistysten, seurojen ja muiden toimijoiden tarpeita. Osana yhteiskäytön kehittämistä Pohjois-Porin monitoimitalossa ja Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksessa aloitetaan uuden tilavarausjärjestelmän pilotointi.

Yhteiskäyttöä kehittämällä halutaan lisätä kaupungin tilojen saavutettavuutta ja monikäyttöisyyttä sekä nostaa tilojen käyttöastetta erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Yhteiskäytön mahdollistaminen konkretisoi kaupungin strategiaa ja tuo Porin arvot lähellä asukkaita tapahtuvaksi toiminnaksi, jonka keskiössä on kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Kehittämistyö linkittyy myös kaupungin hiilineutraaliustavoitteisiin sekä resurssitehokkaaseen kiinteistönhallintaan. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että jokaisella kaupungin palvelualueella on tulevaisuudessa käytössään monikäyttöisiä tiloja, jotka palvelevat eri-ikäisten kuntalaisten tarpeita.
– Käytännössä yhteiskäytön edistäminen tarkoittaa tilojen teknisten ja toiminnallisten edellytysten, kuten varauskäytäntöjen, tilateknisten ratkaisujen ja yhteisten toimintatapojen kehittämistä. Tavoitteena on luoda olemassa oleviin tiloihin ja tuleviin uudisrakennuksiin sujuvia ratkaisuja, jotka mahdollistavat tilojen nykyistä laajemman hyödyntämisen, kertoo kiinteistömanageri Ville Uusitalo.
– Tilaratkaisujen rinnalla yhteiskäyttö on myös tapa rakentaa hyvinvoivaa, osallistavaa ja yhdenvertaista kaupunkia yhdessä asukkaiden kanssa. Avoimet ja jaetut tilat tarjoavat kuntalaisille matalan kynnyksen mahdollisuuksia kohtaamiseen, harrastamiseen, oppimiseen ja vaikuttamiseen. Ne tuovat palveluja lähemmäs asukkaita, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja tukevat sosiaalista yhteenkuuluvuutta, jatkaa nuorisoyksikön päällikkö Johanna Ahokas.
Uuden tilavarausjärjestelmän pilotointi alkaa ensi viikolla
Osana tilojen yhteiskäytön edistämistä Pohjois-Porin monitoimitalossa ja Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksessa aloitetaan maanantaina 25. elokuuta kaksivuotinen ASIO-tilavarausjärjestelmän pilotointi. Uusi järjestelmä mahdollistaa sekä tilojen selailun, varaamisen että nyt myös maksamisen suoraan verkossa. Myös tilakohtaiset toimintaohjeet ja tilojen kulkukoodit lähetetään asiakkaalle jatkossa sähköisesti.
– Pilotissa on mukana yhteensä 11 tilaa, joita voivat varata niin yhdistykset, seurat kuin yksittäiset kuntalaisetkin. Liikuntatiloja, kokous- ja luokkatiloja, ruokatiloja ja kotitalousluokkia on tarjolla monipuolisesti erilaisiin ja eri kokoisiin käyttötarkoituksiin, kuten vaikkapa harrastustoimintaan, kokousten järjestämiseen ja työntekoon, luettelee liikuntayksikön päällikkö Petteri Lahti.
Testikäyttöön otettavan tilavarausjärjestelmän tarkoituksena on automatisoida, sujuvoittaa ja selkeyttää tilavarausten tekemistä, maksuliikennettä ja tiloissa kulkemista. Samalla testataan tilojen uusia varaus- ja maksuperiaatteita sekä kerätään käyttökokemuksia ja palautetta kaupungilla nykyisin käytössä olevan Timmi-tilavarausjärjestelmän rinnalle. Pilotin myötä maksullisten tilojen osalta siirrytään tilavuokrien maksamiseen maksulinkin kautta ennen vuoron käyttöä.
Samaan aikaan tilavarausjärjestelmän testauksen kanssa monitoimitaloissa pilotoidaan myös yhteiskäytön maksuttomuuden periaatteita. Monitoimitalojen tilojen käyttö on maksutonta, kun tietyt ehdot ja asukkaiden hyvinvointinäkökulma toiminnan järjestämisessä täyttyvät. Maksuttomuuden ehtoihin kuuluvat muun muassa toiminnan avoimuus, maksuttomuus sekä kohdistuminen pääasiassa porilaisiin. Tilojen käytön on myös esimerkiksi lisättävä paikallisia osallistumisen mahdollisuuksia, yhteisöllisyyttä sekä alueen viihtyisyyttä.
Pohjois-Porin monitoimitalon ja Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksen tilat varataan ensi viikosta alkaen osoitteessa https://pori.asio.fi/. Pilotoinnissa mukana olevien tilojen varauskalenterit aukeavat käyttöön maanantaina 25. elokuuta, ja tilat ovat varattavissa 1. syyskuuta jälkeiselle ajalle.
Polje ny Pohjois-Poriin! -tapahtumassa tutustutaan alueen liikkumisen ja toiminnallisuuden mahdollisuuksiin
Pohjoisväylän koululla järjestetään tulevana lauantaina 23. elokuuta kello 12–15 maksuton koko perheen Polje ny Pohjois-Poriin! -ulkotapahtuma, jossa tutustutaan monipuolisesti eri-ikäisille suunnattuihin liikkumisen, viihtymisen ja toiminnallisuuden teemoihin. Iltapäivän aikana voi osallistua esimerkiksi erilaisiin ulkopeleihin, testata skuutti- ja keppihevosrataa, rapsutella kaverikoiria sekä osallistua onnenpyörään. Tapahtumassa kuullaan myös livemusiikkia ja paikalla on vanhempainyhdistyksen kahvio.
– Yhteiskäyttö ei rajoitu vain sisätiloihin, vaan myös monitoimitalojen pihapiirit soveltuvat monenlaiseen yhteiseen tekemiseen. Lauantaina onkin oiva tilaisuus lähteä tutustumaan Pohjois-Porin monitoimitalon ulkoalueisiin tarkemmin. Yhteiskäytön kehittämisen myöhemmässä vaiheessa myös monitoimitalojen sisätiloihin tullaan järjestämään avoimia ovia, jatkaa Ahokas.
Lisätietoja Porin kaupungin nuorisoyksikön johdolla järjestettävästä tapahtumasta voi lukea kaupungin verkkosivuilta. Tapahtuma on yksi URBACT WISH CITIES -kehittämisverkoston toimenpiteistä ja samalla se liittyy laajempaan tilakehittämiseen Porissa.