
Porin taidekoulun aikuisten lopputyönäyttely avautuu lauantaina Galleria ArsPorissa
Porin taidekoulun taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän suorittaneiden aikuisopiskelijoiden lopputyöt ovat esillä Galleria ArsPorissa 10.–31. toukokuuta 2025.

– Lopputyö on monivuotisten opintojen lopussa tehtävä, itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava työ, jossa opiskelija antaa näytteen omasta osaamisestaan ja vahvuudestaan kuvantekijänä. Osana lopputyötä teoksen tai teossarjan työprosessia kuvaava portfolio. Lopputyön suorittaneet saavat päättötodistuksen kuvataiteen taiteiden laajan oppimäärän suorittamisesta, kertoo rehtori Henna Jaatinen.
Lopputöitä ovat ohjanneet kuvataiteilija Ari Koivisto ja Pasi Vainionpää sekä portfoliotyöskentelyä Jenni Lehtola.
Näyttelyssä on teoksia yhdeksältä opiskelijalta:
Marika Gomanin lopputyö on immersiivinen taiteen tutkielma ja sekatekniikkaan pohjaava teossarja uudenlaisen kansallisen taiteen mahdollisuuksista. Gomanin lopputyö välittää näkemyksen siitä, miten kuratoidun taiteen ja arkkitehtuurin keinoin pystytään vangitsemaan kansakunnan ”luonto” eli sielu.
Auli Ketolan taiteessa on menetyksen ja surun tulkintaa. Uniikissa keramiikassaan hän käyttää eri käsinrakennustekniikoita ja dreijausta.
Maria Laiho on erikoistunut keramiikkaveistoksiin, ja lisäksi hänen taiteensa ulottuu myös maalaukseen. Lopputyöaiheena kalat ja putket toimivat vertauskuvana luonnon, ihmisen ja teollisuuden rinnakkaiselolle – kun tasapaino löytyy, syntyy harmoninen yhteiselo. Ne herättävät tunteen yhteydestä ja toisiaan täydentävästä suhteesta.
Tiina Lamminpään öljyvärityöt ovat monitahoisia luontotutkielmia.
Marjaana Mitikka käyttää öljyvärimaalauksissaan voimakkaita värejä, erityisesti punaista ja kollaasitekniikkaa. Miniatyyrivalokuvissa korostuvat niin ikään punainen väri, mutta myös maailman kauneus kuvaajan silmin.
Tuija Näsin puoliabstraktit akryylityöt pohtivat ajan kulumista, muistoja ja muistin valikoivuutta.
Mia Stenroosin lopputyössä yhdistyy vanha, viisas, puu sekä kaikki vuoden ajat. Luonnon kauneus korostuu ilmaisussa.
Saara Stenroos saa akryylimaaleilla aikaan monipuolista jälkeä teoksissaan.
Veera Vaajasalmen maalauksissa ja keramiikassa pääsee astumaan tarinoiden ja mielikuvituksen värikkääseen maailmaan, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan ja omaa moniulotteista todellisuuttaan.
Loppunäyttely on esillä Galleria ArsPorissa, joka löytyy kauppakeskus IsoKarhun toisesta kerroksesta Kaupunkiolohuoneen kanssa samasta tilasta. Tilaan on vapaa pääsy. Galleria on auki maanantaista perjantaihin kello 12–18 ja lauantaisin kello 12–17.

Kuva: Marjaana Mitikan lopputyö

Kuva: Maria Laihon lopputyö