Puunaulapuisto ja Naulapuisto kartalla

Puunaulapuiston ja Naulapuiston rakennustyöt alkavat ensi viikolla

Karjarannassa Puunaulakadun ympäristössä käynnistetään ensi viikolla kahden uuden puiston rakennustyöt. Puunaulapuisto- ja Naulapuisto-nimisten viheralueiden on tarkoitus valmistua vuoden 2023 aikana. Työmaajärjestelyiden myötä autojen pysäköinti alueelle ei ole jatkossa enää mahdollista. Autoilijoiden toivotaan huomioivan alueelle toimitetut siirtokehotuskyltit.

Puunaulapuisto ja Naulapuisto kartalla

– Puunaulapuiston ja Naulapuiston alueet on kaavoitettu puistoalueiksi, eikä niille voi rakennustöiden alettua enää pysäköidä autoja. Alueelle on toimitettu maanantaina siirtokehotuskyltit, ja tarvittaessa autoja aletaan loppuviikolla siirtämään pois työmaan tieltä, kertoo vihertyönjohtaja Mikko Kerstinen.

Asemakaavan mukaisten puistojen toteuttaminen Karjarantaan on tullut ajankohtaiseksi alueen kerrostalojen rakentumisen myötä. Myös alueen asukkailta on tullut toiveita puistoalueiden toteuttamisesta.

Puunaulapuiston rakennustöissä hyödynnetään alueen vanhaa asfalttipohjaa, joka lohkotaan rikki ja asetellaan uudeksi pinnoitteeksi siten, että niittykasvit ja heinät pääsevät nousemaan suomumaisen pinnoitteen väleistä. Lisäksi alueelle tulee puita ja pensaita, erilaisia perennoja sekä penkkejä.

– Puunaulapuistoon rakentuu aivan uudentyyppinen viheralue, jollaista emme ole Porissa aikaisemmin toteuttaneet. Vanhan käyttökelvottoman asfaltin hyödyntäminen puiston pohjamateriaalina tukee kiertotalouden edistämistä ja vähentää materiaalin jatkokäsittelyyn viemiseksi vaadittavaa kuorma-autoliikennettä, toteaa suunnitteluhortonomi Katja Tuomala.

Naulapuistosta taas muodostuu perinteisempi viheralue, jossa istutukset ja puusto tuovat suojaa vilkkaasti liikennöidyn Karjarannantien suuntaan. Naulapuistoon rakentuu myös pelastuslaitoksen nostolava-autolle tarkoitettu nostopaikka.