Osallisuusseminaari

Yksinäisyys puheeksi – kerro, miten voimme vahvistaa yhteisöllisyyttä Porissa

Porin kaupunki on mukana Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piirin koordinoimassa yksinäisyysverkostossa, jossa eri toimijat kokoavat voimiaan yksinäisyyden vähentämiseksi ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Porilaisten ajatuksia kerätään 8. syyskuuta aukeavalla verkkokyselyllä. Paperiseen kyselyyn voi vastata kaupungin eri toimipisteissä.

Osallisuusseminaari

Yksinäisyysverkosto tekee työtä yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämiseksi sekä yksinäisyyden vähentämiseksi juurisyihin puuttumalla ja tietoisuutta lisäämällä. Yksinäisyysverkostoon kuuluvat SPR Satakunnan piirin ja Porin kaupungin lisäksi lähialueen muita kuntia, seurakuntia, oppilaitoksia ja muita toimijoita sekä Satakunnan hyvinvointialue.

– Yksinäisyys koskettaa monia: tutkimusten mukaan joka viides suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi jossain vaiheessa elämäänsä. Yksinäisyys voi heikentää hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta, mutta siihen on mahdollista vaikuttaa yhdessä. Siksi haluamme kuulla porilaisten ajatuksia ja kokemuksia, kertovat Porin kaupungin hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti ja SPR Satakunnan piirin järjestökehittäjä Eeva-Liisa Koskinen.

Kysely kuntalaisille

Yksinäisyysverkosto toteuttaa porilaisille kyselyn ajalla 8.–21. syyskuuta 2025. Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa https://forms.office.com/e/E0UsLDRyqz tai paperisena seuraavissa paikoissa normaaliaukioloaikojen puitteissa koko viikon 38 eli 15. syyskuuta alkavan viikon ajan:

  • Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12 
  • Ahlaisten kirjasto, Nahkurinkuja 2 
  • Mummun Kamari, Itäpuisto 14 
  • Viikkarin Valkama, Juhana Herttuan katu 17  
  • SAMK​:n kampus (Satakunnankatu 23) 

Vastauksia kerätään myös yksittäisissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, kuten

  • 15.9. kello 13–14 Kaarisillan yhteisöllinen ruokailu, Jokisatamantie 1 
  • 18.9. kello 12.15–13.15 Itätuulen yhteisöllinen ruokailu, Yhteisötila Salonki, Kalskeentie 9 

Näiden lisäksi kyselyä toteutetaan myös muualla paikoissa, joissa porilaiset kokoontuvat yhteen.  

On tärkeää kuulla porilaisten omia kokemuksia ja ajatuksia siitä, millä keinoilla yksinäisyyttä voidaan vähentää ja yhteenkuulumisen tunnetta vahvistaa.  

– Olemme etsimässä ratkaisuja yksinäisyyden torjumiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Jokaisen porilaisen ääni on tärkeä, jotta voimme löytää paikallisia, toimivia tapoja rakentaa välittävää ja yhteisöllistä Poria, toteavat Kynäslahti ja Koskinen.

Tulosten hyödyntäminen

Kyselyn tuloksia hyödynnetään Porin kaupungin ja yksinäisyysverkoston yhteistyönä: ne tukevat konkreettisten toimenpiteiden suunnittelua ja vahvistavat paikallisia ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Tuloksia ja niistä nousevia kehittämisideoita tuodaan myös osaksi valtakunnallista keskustelua.  

Osa valtakunnallista ohjelmaa

Yksinäisyysverkosto ja Porin kaupunki ovat mukana valtakunnallisessa Osallistujien Suomi -ohjelmassa, jonka tavoitteena on vahvistaa osallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä pitkäjänteisesti. Ohjelma pyrkii vaikuttamaan suomalaisen hyvinvoinnin keskeisiin juurisyihin ja lisäämään kuulumisen, nähdyksi tulemisen ja merkityksellisyyden kokemuksia. Ohjelmaa koordinoi eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmän koolle kutsuma asiantuntijaryhmä. 

Tule mukaan kertomaan ajatuksesi – yhdessä voimme rakentaa entistä yhteisöllisemmän Porin!