tietyö

Kouvontien tasoristeys suljetaan liikenteeltä maanantaina

Kouvontien rautatietasoristeyksessä tehdään radan kunnossapitotöitä maanantaina 19. lokakuuta kello 6–23. Töiden vuoksi Kouvontien ajoneuvoliikenne katkaistaan tasoristeyksen kohdalta. Myös jalankulkuun ja pyöräilyyn tulee poikkeusjärjestelyjä.

tietyö

Tasoristeyksen kohdalla uusitaan radan rakenteita sekä tasoristeyskansi. Uusi tasoristeyskansi liitetään työn päätteeksi tierakenteeseen. Työn turvallinen toteuttaminen edellyttää tien sulkemista liikenteeltä työn ajaksi.

Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä tullaan ohjaamaan ensisijaisesti kiertoreitille liikennemerkein. Työmaan kohdalla kulkemista voidaan työn tilanteen mukaan myös järjestää valvotusti tilapäistä kulkuyhteyttä pitkin. Kulku voidaan kuitenkin joutua keskeyttämään hetkellisesti esimerkiksi radan tukemistyön ajaksi.

Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan opasteita ja työnaikaista liikenteenohjausta.