Kilpailija suuntaa kilauttamaan tehtäväpisteen kelloa

Arboristit kisaavat puukiipeilyn SM-mestaruudesta

Tulevana viikonloppuna 26.–27.5. järjestetään 9. puukiipeilyn SM-kisat Raatihuoneenpuistossa Porissa. Lauantain karsintakilpailussa mitataan tekniikkaa ja nopeutta viidessä lajissa, ja sunnuntain finaalissa kilpailijoilla on yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa.

Kilpailija suuntaa kilauttamaan tehtäväpisteen kelloa

– Kilpailuun odotetaan noin kolmeakymmentä puunhoitajaa tai ammattiin opiskelevaa. Suomen lisäksi osallistujia tulee Virosta, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Australiasta, kertoo kilpailuvastaava Henri Enroos Suomen Puunhoidon Yhdistyksestä.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien eli arboristien teknistä ammattitaitoa. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kilpailuja on järjestetty jo lähes neljän vuosikymmenen ajan.

– Hyvän ja turvallisen kiipeilytekniikan hallitseminen on tärkeä osa arboristin ammattitaitoa, puunhoidon opettajana toimiva Enroos toteaa.

Puukiipeilykisat järjestää Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry yhdessä Porin kaupungin kanssa. Porin kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluva Raatihuoneenpuisto tarjoaa tapahtumalle hyvät puitteet arvokkaiden, suurten puiden ja keskeisen sijainnin ansiosta.

– Myös yleisölle paikka on hyvä seurata kisaa ja nauttia keväisestä viikonlopusta, toteaa Henri Enroos.

Tapahtuma on osa Porilaisten puut -näyttelykokonaisuutta, jossa tutustutaan Porin upeimpiin puihin ja saadaan puulajitietoutta. Puilla on tärkeä merkitys kaupungeissa ja taajamissa. Ne mm. luovat viihtyisyyttä, puhdistavat hengitysilmaa, vähentävät tuulisuutta ja kuumuutta, vaikuttavat äänimaisemaan ja toimivat maamerkkeinä.

– Puunhoitajien kisa sopii tapahtumakokonaisuutemme mainiosti, sillä se muistuttaa siitä, että kaupunkilaisille arvokkaat puut tarvitsevat hoitoa. Myös kaupunkisuunnittelussa puiden tilantarpeeseen ja sijoitteluun tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, toteaa suunnitteluhortonomi Katja Pesonen Porin kaupungista.

– Arboristit hallitsevat kaikki työvaiheet puun elämänkaaren aikana, aina istutussuunnitelmien teosta ja istuttamisesta puiden hoitoon, kuntoarviointiin ja vaikeisiin puunpoistoihin asti, kertoo SPY:n puheenjohtaja Eeva-Maria Tuhkanen. Monen arboristin työnkuva käsittää lisäksi mm. taajamametsien hoitoa ja kantojyrsintää. Arboristikoulutus alkoi Suomessa vuonna 2000 ja koulutettuja arboristeja on noin kaksisataa.

– Puunhoitajien ammattitaidon kysyntä kasvaa, sillä kun puiden merkitys rakennetun ympäristön viihtyisyydelle ja terveellisyydelle tiedostetaan yhä paremmin, ollaan myös valmiita satsaamaan puuston hoitoon, toteaa Tuhkanen.

Tapahtuma aiheuttaa liikennejärjestelyitä, sillä Raatihuoneen puiston viereinen Selim Palmgrenin katu on suljettu tapahtuman ajan pe 25.5. klo 09.00 – su 27.5. klo 18.00. Luontotalo Arkki tarjoaa viikonloppuna ilmaisen sisäänpääsyn kävijöille ja maistattaa pakuriteetä.

Kuva: Maria Sutenius


Kilpailija suuntaa kilauttamaan tehtäväpisteen kelloa