Itätuulen koulu välituntialueelta kuvattuna

Happihyppelyitä ja etätapaamisia – kuraattorit oppilaiden tukena myös korona-aikana

Porin kaupungin koulukuraattorit ovat jatkaneet lasten ja nuorten tapaamisia poikkeustilanteesta huolimatta, sillä oppilaiden avun tarve ei ole hävinnyt. Kohtaamiset ovat muuttaneet osittain muotoaan ja yhteydenotot hoidetaan nyt perinteisellä puhelinsoitolla, videoyhteydellä tai ulkosalla reippaillen.

Itätuulen koulu välituntialueelta kuvattuna

Riikka Pelttari toimii kuraattorina sekä Porin suomalaisen yhteislyseon että Cygnaeuksen kouluissa ja Porin seudun steinerkoulussa. Hän tapaa ala- ja yläkouluikäisiä lapsia ja nuoria. Pelttari järjestää tapaamisia ulkona yleensä niiden oppilaiden kanssa, joille puhuminen on helpompaa ja luontevampaa kasvokkain tai oppilaan asia henkilökohtaisempi, jolloin livetapaaminen on suotavampaa. 

– Juttelun lomassa olemme reippailleet koulujen läheisyydessä, keskusta-alueella, käyneet Kirjurissa, jopa koiralenkillä sekä kerran on tullut juostua Presidentinpuiston portaissakin, kertoo Pelttari. Viikossa on ollut noin 5–7 livetapaamista. 

Korona-aikana turvallisista kohtaamisista pidetään huolta varmistamalla oppilaiden terveydentila ja muistuttamalla pienempien oppilaiden vanhempia, ettei sairasta lasta saa lähettää tapaamiselle. Lisäksi huolehditaan sopivasta etäisyydestä kuraattorin ja oppilaan välillä, mikä on Pelttarin mukaan luonnistunut oppilailtakin melko hyvin. 

Koronaepidemiasta huolimatta työmäärä on pysynyt suunnilleen samana, vaikka kahdenkeskisiä tapaamisia on ollut normaalia vähemmän. Pelttari on tavannut etäopiskelun aikana noin 10–15 oppilaan kanssa, kun tavallisessa arkityössä viikoittaisia tapaamisia on 20–25 oppilaan kanssa.  

– Oppilaskontaktien ohella on yhteydenottoja huoltajiin sekä tietysti oppilaiden mahdollisiin yhteistyöverkostoihin. Uudenlaista työskentelyä on väkisinkin joutunut kokeilemaan ja opettelemaan. Ehkä tietyllä tapaa sellainen isojen kouluyksiköiden aiheuttama hektisyys on omasta totutusta arjesta pois, kun työskentelee näin etänä. Päiviä pystyy paremmin suunnittelemaan ja pitäytymään suunnitellussa, avaa Pelttari.


Itätuulen koulu välituntialueelta kuvattuna