Taikasauvojen tekoa työpajassa

Harry Potter valloittaa kirjaston

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty ja suuren yleisömäärän kerännyt Harry Potter -tapahtuma Tylypori saapuu jälleen Porin pääkirjastoon lauantaina 13. lokakuuta kello 11–14. Tapahtumassa on ohjelmaa kaikenikäisille Harry Potter -faneille.

Taikasauvojen tekoa työpajassa

Non-stop-työpajoissa pääsee koko tapahtuman ajan sekoittamaan taikaliemiä, testaamaan huispaustaitoja ja kasvattamaan lohikäärmeitä. Luvassa myös lajitteluhattu, tietovisa, pöllökirjeitä ja noitamaailman satuja. Tapahtumaan voi halutessaan pukeutua teeman mukaisesti. Valokuvauspisteessä voi saada itsestään kuvan velhomaisissa tunnelmissa ja ennustuspisteestä saa mukaansa osuvia tai mönkään meneviä ennustuksia. 

Päivän erikoisvieraana on fantasiatutkija, tohtorikoulutettava Minna Siikilä-Laitila, jonka aiheena on ”Mikä innoitti J.K. Rowlingia Potter-kirjojen maailman luomisessa – myytit ja tarut Harry Potter -kirjojen taustalla.” Minna on puhumassa aikuisten osastolla kello 12.3013.30.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestää Porin kaupunginkirjasto yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskuksen ja Porin taidekoulun kanssa.

P.S. Tänä vuonna vietetään Suomessa Potter-kirjojen juhlavuotta, sillä ensimmäinen suomenkielinen Harry Potter -kirja julkaistiin 20 vuotta sitten.

Torstaina 4.10. järjestetty Tylypori-ennakko eli taikasauvapaja houkutti pääkirjastoon noin sata osallistujaa. Kuva: Aija Amee.


Taikasauvojen tekoa työpajassa