Lähikuvaa pellosta

Ilmiöitä ja tekemisen meininkiä – maaliskuu vei asukkaat työikäisten hyvinvoinnin äärelle

Porissa tehdään monipuolista ja toimialarajat ylittävää hyvinvointityötä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Porin kaupungin sosiaalisessa mediassa toteutettavat hyvinvoinnin teemakuukaudet pureutuvat tarkemmin hyvinvointiin eri kohderyhmien näkökulmasta. Maaliskuun teemana oli työikäisten hyvinvointi.

Lähikuvaa pellosta

Lastenkulttuurikeskus Kruununpään tekemisessä myös työikäiset ovat tietysti tärkeässä roolissa. Kruunupää järjestää Vauvojen värikylpy® -ohjaajakoulutusta. Ohjaajia on koulutettu jo yli 350 ja heitä työskentelee Suomen lisäksi ulkomailla. Koulutus on suunnattu visuaalisten alojen ammattilaisille, mutta myös kasvatusalan ja perhetyön tekijöille.

Kulttuurin puolelta löytyy paljon kiinnostavaa menoa työikäisille ja muillekin. Maaliskuussa järjestettiin muun muassa erilaisia etäluentoja Satakunnan Museon toimesta, Talon ostajan tarkistuslista -korjausneuvontailta rakennuskulttuuritalo Toivossa, Kulttuuri-iltapäivä Rosenlew-museossa, Valokuvailta Satakunnan Museossa sekä Earth Hour – WWF:n ilmastotapahtuma Luontotalo Arkissa.

Taidemuseon tapahtumissa virkistäydytään ja ladataan akkuja työhön ja arkeen. Keskiviikkoillan maksuton TAIDEkierros piristää työviikkoa. Aikuisten työpajoissa työskennellään taiteilijoiden ohjauksessa ja uusista kokemuksista voi löytyä myös itselle uusi harrastus.

Omatoimisen, päivittäisen liikunnan tueksi liikuntapalvelut järjestää monipuolisia kuntokampanjoita myötäillen vuodenaikojen mukaisia suosittuja liikuntamuotoja. Myös yhteistyökumppaneiden kampanjoihin otetaan osaa. Aikuisten liikuntaan kannustamista toteutetaan liikuntapalveluissa myös tarjoamalla liikuntaa aloitteleville aikuisille liikuntaryhmiä ja erilaisia omaa harrastusta tukevia kursseja. Ohjattujen liikuntaryhmien kokonaisuudesta löytyy jokaiselle jotakin. Tarjolla on eritasoisia ryhmiä niin vedessä kuin kuivalla maallakin.

Liikuntapalvelut ja Luonto liikuttaa -hanke on järjestänyt ohjattuja maksuttomia matalan kynnyksen fatbike ja lumikenkäily yhteislenkkejä. Lenkit ovat olleet suosittuja ja luonnossa liikkuminen erilaisin välineinen on sytyttänyt kipinän useassa osallistujassa.

Porilaisen matkalle kohti aktiivista arkea on luotu Pori liikkuu -sovellus, jossa näet kartalla Porin kaikki liikuntapaikat sekä esimerkiksi lenkkipolkujen pituuden. Voit lähteä tuttuihin paikkoihin tai tutustua aivan uusiin. Lisäksi sovelluksessa on liikuntavinkkejä, joista löytyvien videoiden avulla voit treenata kotona tai lähiliikuntapaikalla.

Hampaiden reikiintyminen ja ientulehdus ovat yleisiä aikuisilla. Suun terveyttä voi edistää harjaamalla hampaat aamuin illoin ja puhdistamalla hammasvälit päivittäin. Aikuisten hammashoidon yleisimpiä toimenpiteitä ovat hampaiden paikkaus, iensairauksien hoito, vanhojen paikkojen uusinta, oikomishoito, purentavaivojen hoito sekä erilaiset proteesit- ja implanttihoidot. Työpaikoilla työympäristön ja toimintatapojen tulisi olla suun terveyttä edistäviä. Esimerkiksi terveellisen ruokailun tulisi olla mahdollista työpaikoilla. Työpaikka voi vähentää myös epäterveellistä napostelua. Työntekijöitä tulisi kannustaa terveyttä edistävillä tavoilla ja kannustaa tupakoimattomuuteen. Jotkut työnantajat tarjoavat työntekijöilleen työpaikkahammashuoltoa.

Valtakunnallisen seulontaohjelman mukaisesti kunta järjestää alueensa väestölle kohdunkaulan syövän seulonnan ja naisten rintasyöpäseulonnan. Porin Perusturvassa Naistenterveystarkastuksia tehdään 25–65 -vuotiaille naisille. Terveydenhoitajan vastaanotolle naisten terveystarkastukseen kutsutaan viiden vuoden välein. Naistenterveystarkastus meillä sisältää siis kohdunkaulaosan syövän seulontanäytteiden ottamisen ja terveysneuvonnan. 

Julkaisut pohjautuvat laajasta hyvinvointikertomuksesta esiin nousseisiin aihekokonaisuuksiin. Teemakuukausien julkaisut toteutetaan Porin kaupungin Instagram– ja Facebook -tileillä.

Porin kaupungin laaja hyvinvointikertomus 2017–2021 on luettavissa kokonaisuudessaan täältä

 


Lähikuvaa pellosta