Itätuulen koulun eteisessä on sohvia ja nallepenkkejä

Itätuulessa opiskellaan modernisti – kurkkaa miltä uudessa monitoimikeskuksessa näyttää

Oppimis- ja liikuntakeskus Itätuuli otettiin käyttöön elokuun alkupuolella koulujen alettua. Uusi monitoimikeskus pitää sisällään kaksi koulua, kirjaston sekä yhteisötila Salongin.

Itätuulen koulun eteisessä on sohvia ja nallepenkkejä

– Nykyajan koulurakennukset rakennetaan yhä useammin monitoimitaloiksi, joista löytyy koulun lisäksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen palveluita, kirjasto tai nuorisotilat, kertoo Itätuulen rehtori Marjo Katajisto.

Itätuulessa toimii Itätuulen ja Tuulikellon koulut, kirjasto sekä yhteisötila Salonki. Lisäksi oppimis- ja liikuntakeskuksessa on vuokrattavia kokous- ja luokkatiloja. Liikuntasali Aalto palvelee koulujen lisäksi kaupungin asukkaiden harrastustoimintaa.

– Liikuntasali Aallossa seurat voivat urheilla arkisin ja viikonloppuisin se on turnaus- ja tapahtumakäytössä. Yhteisötila Salonki on avoinna arkisin yhdestä kuuteen, jolloin kaupunki järjestää toimintaa kaikille alueen asukkaille 2. syyskuuta alkaen, esittelee Katajisto.

Itätuuli vastaa nykyaikaisen koulun vaatimuksiin. Monitoimikeskuksessa on kiinnitetty huomiota erityisesti akustiikkaan, hyvään sisäilmanlaatuun ja kalustukseen. Tavoitteena on, että talo toimii koko Itä-Porin alueen toimintakeskuksena, jossa voidaan järjestää yhteisiä tapahtumia ja kokoontumisia.


Itätuulen koulun eteisessä on sohvia ja nallepenkkejä