Karaoketeoksen avonainen ovi jota nainen tuijottaa

Kävelykadulla pääsee laulamaan tekoälyn luomaa karaokea

Kauppakeskus IsoKarhussa käynnissä olevan ARS Pori -näyttelyn uusin taide-elämys on kävelykadulle avautunut All AI Night – karaoketeos, jossa pääsee laulamaan tekoälyn tuottamia karaokevideoita. ARS Pori on käynnissä vielä sunnuntaihin 30. lokakuuta.

Karaoketeoksen avonainen ovi jota nainen tuijottaa

Teoksen takana on kuvataiteilija Tuomo Savolainen. Hän on luonut karaoketeoksen hyödyntämällä tekoälyn tuottamaa musiikkia, tekstiä ja kuvaa. Kun kävijä siis vierailee karaokekoppiin, hänen näkemänsä karaokevideo on tekoälyn tekemä. Savolainen on monen muun ARS Porissa esiintyvän taiteilijan tavoin valmistunut Kankaanpään taidekoulusta, jossa hän on suorittanut kuvataiteilijan (AMK) -tutkinnon.

All AI Night -karaoke löytyy IsoKarhun kävelykadun puolelta, Burger Kingin ja Espresso Housen välistä. Kopin ovessa on selkeät teippaukset. Ovi on auki ARS Porin aukioloaikoina keskiviikosta sunnuntaihin kello 12–18, ja sinne voi vapaasti piipahtaa. Tuomo Savolaisen teos on nähtävissä 27. marraskuuta asti, joten tekoälykaraokea voi harrastaa Pori Film Festivaliin saakka.   

ARS Pori -taidenäyttely kestää sunnuntaihin 30. lokakuuta saakka. Näyttelyn yhteydessä IsoKarhuun avattu ja kaikkien yhteisessä käytössä oleva Kaupunkiolohuone-tila jatkaa toimintaansa ainakin vuoden loppuun. Kaupunkiolohuone löytyy sosiaalisesta mediasta Facebookista ja Instagramista.

 


Karaoketeoksen avonainen ovi jota nainen tuijottaa