Kansalaisopiston kevätnäyttely

Kansalaisopiston Hurma-kevätnäyttely

Hurma-kevätnäyttely esittelee Porin seudun kansalaisopiston kädentaitojen ja taideaineiden opiskelijoiden kuluneen vuoden työskentelyn tuloksia.

Kansalaisopiston kevätnäyttely

 Aihepiirin kursseja on vuoden mittaan pidetty yli 300. Näyttelyssä pääsevät esille niin muotoilun, piirustuksen, maalauksen kuin erilaisin tekstiilikäsityön tekniikoin tuotettuja teoksia. Näyttelyn aikana on myös mahdollista tutustua eri tekniikkoihin työnäytöksissä.

Lukuvuoden teemana taito- ja taideaineissa on ollut hyvinvointi – harrastus tekee hyvää! Käsityöt ja taide vaativat tekijäänsä pysähtymään, eikä tehdessä yksinkertaisesti voi olla kiire. Hätäisesti hutaistut tekeleet eivät yleensä miellytä tekijänkään silmää. Kiireettömyydessä voi rauhassa keskittyä uuden luomiseen ja käsillä tekemiseen. Lopuksi saa kokea sitä mielihyvää, mitä valmiiksi saatu työ tekijälleen antaa. Kursseilla  on sivutuotteena myös jaettu läsnäoloa, elämänviisautta ja tekemisen riemua. Myös oppimisen iloa on koettu, kun on saatu yhdessä oppia paljon uutta erilaisista tekniikoista ja materiaaleista.

Hurma-näyttely on avoinna

  • opistotalossa (Gallen-Kallelankatu 14)
    25.-27.4. kello 11-19
  • Ulvilan käsityökeskuksessa (Lääkärinpolku 2)
    4.-5.5. kello 10-17

Tervetuloa hurmaantumaan!


Kansalaisopiston kevätnäyttely