Kaverit Wienistä -konsertti

Kaverukset kohtaavat Pori Sinfoniettan Kaverit Wienistä -konsertissa

Kaverit Wienistä -konsertissa Pori Sinfoniettan edellinen ylikapellimestari Janne Nisonen on kaksoisroolissa sekä kapellimestarina että viulusolistina. Solistivieraana on alttoviulisti Lilli Maijala. Nisonen ja Maijala tutustuivat kaksikymmentä vuotta sitten Kälviän musiikkileirillä, jonka jälkeen he ovat tehneet paljon yhteistyötä. Mozartin Sinfonia Concertanten he soittavat nyt ensi kertaa yhdessä.

Kaverit Wienistä -konsertti

W.A.Mozart ja hänen kilpakumppaninaan pidetty Antonio Salieri sekä Joseph Haydn edustavat wieniläisklassista tyyliä parhaimmillaan. Ilta on täynnä sinfoniaa, joka teoslajina nostettiin korkeaan arvoon tällä aikakaudella.

Mozartin Sinfonia Concertante (1779) yhdistää sinfoniaa ja konserttoa ja siinä pääosaan pääsevät sekä alttoviulu- että viulusolisti.  Mozart oli taitava viulisti, mutta hän preferoi alttoviulua, koska piti sen sijainnista musiikillisen tekstuurin keskiössä. On mahdollista, että hän kirjoitti teoksen alttoviuluosuuden itselleen ja toimi solistina ensiesityksessä. Alttoviulusolistina vierailee Sibelius-Akatemian alttoviulun lehtori ja mm. useissa alttoviulukilpailuissa menestynyt Lilli Maijala. Maijalalla instrumenttina on moderni ranskalainen alttoviulu ja Nisosella kuukauden vanha Elina Kaljusen rakentama viulu.

Salierin ja Mozartin suhde on usein noussut kärkiaiheeksi italialaissäveltäjästä keskusteltaessa. Hurjimpien spekulaatioiden mukaan kateellinen Salieri myrkytti nuoremman kollegansa, mutta tälle väitteelle ei ole olemassa mitään todisteita. Päinvastoin näyttää todennäköiseltä, että nämä kaksi aikansa suosittua säveltäjää arvostivat toistensa luomiskykyjä. Sinfonia D-duuri Il giorno onomastico (1775) on Salierin ainoa sinfonia, ja se noudattelee rakenteeltaan tyypillisen wieniläisklassisen sinfonian loistelias-laulava-tanssillinen-voittoisa-kaavaa.

Joseph Haydnia pidetään yleisesti “sinfonian isänä”. Vaikka Haydn ei teostyyppiä yksin kehittänytkään, on hänen valtaisa 106 sinfonian tuotantonsa niin merkittävä osa musiikin historiaa, että säveltäjän lisänimi lienee paikallaan. Sinfonia nro 50 C-duuri (1773) on sävelletty jousille, kahdelle oboelle, kahdelle käyrätorvelle, kahdelle trumpetille sekä patarummuille.  
 
Kaverit Wienistä
8.11. torstai klo 19
Promenadisali

Janne Nisonen, kapellimestari&viulu
Lilli Maijala, alttoviulu
W. A. Mozart: Sinfonia Concertantante Es-duuri K 364
Antonio Salieri: Sinfonia D-duuri ” Il giorno onomastico”
Joseph Haydn: Sinfonia nro 50 C-duuri

Liput: 25 / 20 / 7,50 € (sis. Ticketmasterin toimitusmaksun), Kausikortti & 10-kortti

Palmgren Promenadissa -aulasoitto klo 18.30. Palmgren-konservatorion mestariluokka esiintyy.

 


Kaverit Wienistä -konsertti