Taavisilta kevään ilta-auringossa

Kesä saapuu Etelärantaan – Taavi-silta palaa ilahduttamaan kulkijoita

Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävän Taavi-sillan matka omalle tutulle paikalleen on käynnistynyt tänään maanantaina 25. huhtikuuta.

Taavisilta kevään ilta-auringossa

– Taavi-siltaa on lähdetty hinaamaan Pihlavanlahdelta kohti keskustaa aamulla. Mikäli kuljetus sujuu ongelmitta, saadaan silta asennettua paikoilleen tiistain tai keskiviikon aikana, kertoo maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen.

Myös Kirjurinluodon edustan suihkulähde on tarkoitus saada toimintaan vielä ennen vappua ja Raumanjuovan yli kulkeva Niittäjänsilta tuodaan paikoilleen näillä näkymin toukokuun toisella viikolla.

 


Taavisilta kevään ilta-auringossa