Porin keskusaukio kesällä. Edessä patsas, takana puita.

Keskusaukion parannussuunnitelma teknisen lautakunnan käsittelyyn

Porin Keskusaukion kehittämiseksi on laadittu parannussuunnitelma, jonka tavoitteena on parantaa alueen kuljettavuutta ja oleskelumukavuutta. Porin kaupungin tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina 15. kesäkuuta.

Porin keskusaukio kesällä. Edessä patsas, takana puita.

Keskustan eteläisellä laidalla sijaitsevan Keskusaukion käyttötarkoitus on muuttunut vuosikymmenien aikana kaupunkikeskustan kehittymisen myötä. Myös vanhan linja-autoaseman toiminta muotoutuu uudelleen Asema-aukiolle valmistuneen matkakeskuksen johdosta. Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman ja uimahallin kautta urheilutalon ympäristöön ulottuvalle Pasaasin alueelle laadittiin vuonna 2020 yleissuunnitelma, jonka tavoitteena on muodostaa alueelle jalankulku- ja pyöräilypainotteinen akseli keskustan suuntaan. Myös viime vuonna vahvistunut uusi kaava edellyttää kokonaisvaltaisempaa kaupunkitilan suunnittelua akselilla kävelykatu-Herralahti.

– Solmukohdassa sijaitseva keskusaukio vaatii pitkänäköistä ja historiallista suunnitteluotetta, sillä se toimii tällä hetkellä lähes pelkästään läpikulkupaikkana. Parannussuunnitelman tavoitteena onkin ollut vanhan kunnioittaminen ja puiston perusilmeen säilyttäminen samalla, kun alueen kuljettavuutta ja oleskelumukavuutta parannetaan, kertoo suunnitteluhortonomi Tapani Söderberg Porin kaupungilta.

Suunnitelmassa esitetään, että Keskusaukion kulkuväylien nupukivet vaihdetaan tasaiseksi graniittikiveykseksi, sillä nykyinen kiveys ei ole esteetön eikä mukava etenemisalusta. Samalla parannetaan myös uudelleen kivetettävän alueen kuivatusta. Pysäköintialueelta nurmen poikki muodostunut polku kivetään nurmikiveyksellä ja sen varteen tehdään pieni levähdysalue penkkeineen ja istutuksineen.

Aukiolla sijaitsevan Taiteen Tammi -nimisen taideteoksen asemaa korostetaan laadukkailla ruukuilla ja penkeillä rajatulla alueella. Valaistusta parannetaan uusilla valaisimilla, ja penkkejä ja polkupyörätelineitä sekä kasvillisuutta lisätään alueen viihtyvyyttä silmällä pitäen. Myös kaupunkipyörille tulee oma paikkansa. Keskusaukiolla sijaitseva läheisen ravintolan käytössä oleva kesäterassialue kunnostetaan ja sen laatutasoa nostetaan.

Parannussuunnitelmaa on esitelty luonnosvaiheessa Satakunnan Museolle ja kaupunkikuvatoimikunnalle, ja heidän kommenttinsa on huomioitu suunnitelmassa. Myös ravintoloitsijaa on kuultu suunnitelman mukaisista toimenpiteistä. Suunnitelman kustannusarvio on 315 000 euroa ja se sisältää kaikki suunnitelmassa esitetyt rakenteet, kuivatuksen, valaistuksen sekä rakennuttamis- ja työmaatehtävät.

Suunnitelman mukainen Keskusaukion parantaminen on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.

 

 

 


Porin keskusaukio kesällä. Edessä patsas, takana puita.