Kerrostalon ullakko palaa

Keskuskartanon asukkaita tavoitellaan avuntarpeen kartoittamiseksi

Keskuskartanon asukkaista osa on evakuoitu Yyteriin ja osa vanhuspalveluiden palveluiden piiriin. Muualla majailevien asukkaiden tavoittelu aloitetaan ja heidän avuntarvetta ruvetaan selvittämään.

Kerrostalon ullakko palaa

– Kaikkia asukkaita ei ole vielä tavoitettu ja olisi tärkeää, että Satasairaalan onnettomuusryhmä saa heidät kiinni, jotta avuntarpeet saadaan selvitettyä. Muualla majailevien asukkaiden toivotaankin ottavan yhteyttä kriisipuhelimeen, toteaa sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Mari Levonen.

Keskuskartanon asukkaat voivat matalalla kynnyksellä ottaa missä vain asiassa yhteyttä Satasairaalan kriisipuhelimeen 02 627 7421. Lisäksi voi käydä Suomen Punaisen Ristin päivystyspisteessä, osoitteessa Pohjoispuisto 2. 

– Aiemmin kerrotun mukaisesti päivystyspisteeltä saa ruokapaketteja ja henkistä tukea. Lisäksi sosiaalityöntekijät ovat tavattavissa pisteellä kello 10–18, toteaa Levonen. 

Myös sosiaalipäivystyksen puhelin on avattu poikkeuksellisesti viikonlopuksi. Numeroon 02 623 4380 voi soittaa lauantaina ja sunnuntaina kello 8–16 välillä.

Porin kaupungin verkkosivuille päivitetään ajankohtaista tietoa aiheesta, joten niitä kannattaa seurata.

 

 


Kerrostalon ullakko palaa