Keväinen katupöly Valtakadulla

Kevään katupölykausi pahimmillaan

Vilkasliikenteisillä katuosuuksilla pölyää nyt runsaasti. Keskimääräistä talvea suuremmat hiekoitusmäärät, kevään pitkä pakkasjakso ja nastarenkaiden käyttö saavat ilman nyt pölyämään suuressa osassa Suomea.

Keväinen katupöly Valtakadulla

Kevään katupölykausi on nyt käsillä. Suuressa osassa Suomea ilmanlaatu on ollut viime päivinä huono tai erittäin huono korkeiden hiukkaspitoisuuksien takia. Porissakaan siltä ei ole vältytty, esimerkiksi eilen 11.4. Paanakedonkadun mittausasemalla mitattiin vuorokauden hiukkaspitoisuudeksi 114 µg/m³ ja ilmanlaatu oli aamuliikenteen aikana (klo 6.00-9.00) erittäin huono.

Hiukkaspitoisuudet kohoavat tyypillisesti suurempien kaupunkien keskusta-alueilla vilkkaan ajoneuvoliikenteen myötä. Lisäksi kuiva ja heikkotuulinen sää edesauttaa hiekoitushiekan ja asfalttipölyn irtoamista ja leijumista.

Etenkin allergikot ja astmaa sairastavat kärsivät katupölyn aiheuttamista ärsytysoireista. Hengityselinsairauksista kärsivien kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää pahiten pölyäviä katuosuuksia. Tilanteen ennustetaan jatkuvan samankaltaisena ainakin kuluvan viikon loppuun saakka säätyypin pysyessä muuttumattomana.  

Valtioneuvoston asetuksessa 79/2017 on annettu hengitettäville hiukkasille (PM10) vuorokauden keskiarvona raja-arvon¹ lukuarvo 50 µg/m³, jonka ylityksiä sallitaan kalenterivuoden aikana 35 kpl. Paanakedonkadulla kyseessä oli 11:s lukuarvon ylitys kuluvana vuonna, joten varsinainen raja-arvo ei ole ylittynyt.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu

 

 

 


Keväinen katupöly Valtakadulla