Les Misérables. Atlantic Film

KINOKELLARIN SYYSKAUSI ALKAA

Kinokellarin syyskausi Promenadikeskuksessa käynnistyy 30.9. Elokuvaesitykset ovat keskiviikkoiltapäivisin klo 16.00.

Les Misérables. Atlantic Film

Liput Kinokellariin voi ostaa käteisellä näytöspäivänä klo 14 alkaen Finnkinon myyntipisteestä. Kauden elokuvat ovat runsaasti kansainvälisillä festivaaleilla palkittuja. Monipuolisessa sarjassa on eurooppalaisuus vahvasti esillä muun muassa kolmella ranskalaisella elokuvalla. Ohjelmisto koostuu ajankohtaisista, humaaneista, vahvoista ja puhuttelevista draamoista sisältäen myös huumoria, romantiikkaa ja kauhua. Draamojen lisäksi ohjelmistossa on musiikkidokumentti sekä animaatio.

Kauden 30.9. avaava Ladj Lyn esikoisohjaus ”LES MISÉRABLES” on villi ja upea pamfletti nyky-Ranskasta sijoittuen Hugon KURJAT-klassikon ympäristöön Pariisiin. Ruotsalaisen Levan Akinin tanssista, nuoruudesta, unelmista ja tabuista vapautumisesta kertova, Georgiassa kuvattu draama ”AND WE DANCED” nähdään 7.1. Kiinalais-amerikkalaisen ohjaajan Lulu Wangin 14.10. esitettävä ”JÄÄHYVÄISET” on lämmin perheyhteisökuvaus ja kertomus ihmisestä kahden kulttuurin välissä. Saudi-Arabian ensimmäisen naispuolisen elokuvaohjaajan Haifaa Al Mansourin toivoa herättävä, yhteiskunnan absurdeja raja-aitoja naisten ja miesten välillä havainnollistava elokuva ”MARYAM” on vuorossa 28.10.

Kauden muut elokuvat ovat Michael Schwarzin ja Tyler Nilsonin ”THE PEANUT BUTTER FALCON” 4.11., Alan Elliotin ja Sydney Pollackin ” AMAZING GRACE” 18.11., Robert Eggersin ”THE LIGHTHOUSE” 25.11., Céline Sciamman ”NUOREN NAISEN MUOTOKUVA” 2.12., Nicolas Bedosin ”LA BELLE ÉPOQUE – ELÄMÄMME KAUNEIN AIKA” 9.12., sekä kauden 16.12. päättävä Makoto Shinkain ”WEATHERING WITH YOU”

 


Les Misérables. Atlantic Film

Les Misérables, by rajoitettu_les_misérables_atlantic_film

 

 

 

 

 

 

 


Les Misérables. Atlantic Film