Iso soitin leikkipuistossa

Kirjurinluodon uuden musiikkileikkipaikan nimestä järjestetään nimikilpailu – osallistu omalla ehdotuksellasi

Pelle Hermannin leikkipaikan viereen avattu uusi alue tarjoaa esteettömästi musiikin ja värin elämyksiä.

Iso soitin leikkipuistossa

Uuden, erilaisten soittimien ja aktivoivien leikkivälineiden täyttämän musiikkileikkipaikan myötä Kirjurinluodon monipuolinen puistovalikoima täydentyi entisestään.

– Musiikkileikkipaikassa on muun muassa erilaisia lyömäsoittimia, joiden kautta voi tutustua äänen maailmaan. Lisäksi alueella on myös käytetty paljon erilaisia, kirkkaita värejä, jotka voivat aktivoida ja piristää esimerkiksi myös näkörajoitteisia, kertoo Porin kaupungin viherrakennuttaja Pirjetta Sipiläinen-Salo.

Esteettömyydellä on ollut iso merkitys myös alueen kokonaisvaltaisessa suunnittelussa.

– Leikkipaikka on kokonaisuudessaan rakennettu siten, että kaikkialle on vapaa kulku myös apuvälineiden, kuten pyörätuolin kanssa. Paikalta löytyy myös keinu, jonka vauhdista voi nauttia liikuntarajoitteista huolimatta, Sipiläinen-Salo jatkaa.

Uusi musiikkileikkipaikka on vielä vailla nimeä, ja asia halutaankin antaa alueen käyttäjien, eli kaupungin asukkaiden päätettäväksi.

– Kannustamme nyt kaikkia vierailemaan leikkipaikalla ja katsomaan itse leikin lomassa, mikä kuvaisi uutta keskusleikkipuiston osaa parhaiten. Paras ehdotus palkitaan tuotepalkinnolla, Sipiläinen-Salo vinkkaa.

Oman ehdotuksen voi käydä antamassa 30.11. asti osoitteessa https://www.lyyti.fi/questions/1f2202e284.

 


Iso soitin leikkipuistossa