Kuvassa Kulttuuritalo Annis ulkoa päin

Koronarajoitukset jatkuvat 15. tammikuuta asti – lasten ja nuorten harrastustoiminta saa taas jatkua

Lounais-Suomen Aluehallintoviraston (AVI) tänään 29. joulukuuta tekemän päätöksen mukaan laajat koronarajoitukset jatkuvat Porissa. Uuden määräyksen mukaan alaikäisten lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta voi kuitenkin taas jatkua 1. tammikuuta alkaen.

Kuvassa Kulttuuritalo Annis ulkoa päin

Tartuntatautilain pykäliin 58 ja 58 g perustuva tuore AVIn päätös jatkaa aiempia rajoituksia, joiden perusteella yleisötilaisuudet on kielletty ja useita kaupungin palveluita on suljettu. Aiempi päätös on voimassa 31. joulukuuta asti ja uusi päätös astuu voimaan 1. tammikuuta 2022 alkaen. Näin ollen esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua vasta ensi vuoden ensimmäisenä päivänä. Uudenvuoden vieton vuoksi kaupungin tilat ovat kiinni viikonloppuna, joten vuorot alkavat jälleen maanantaina 3. tammikuuta.

Yleisötilaisuudet on edelleen kielletty riippumatta osallistujamääristä. Määräyksiä ei myöskään voi kiertää koronapassilla. Lakisääteiset palvelut kuten kirjasto sekä nuorisotilat voivat edelleen olla auki. Myös museot ovat avoinna ja niissä on edelleen käytössä koronapassi. Yleisötapahtumia näissäkään tiloissa ei kuitenkaan saa järjestää osallistujamäärästä huolimatta.

Lapsille ja nuorille suunnattu ohjattu harrastustoiminta saa jatkua 1. tammikuuta alkaen. Lapsilla ja nuorilla käsitetään vuonna 2004 tai sen jälkeen syntyneet. Tämän määräyksen mukaan esimerkiksi Porin skeittihalli voi taas avata ovensa. Samoin esimerkiksi Kulttuuritalo Anniksen päivätoiminta ja alaikäisten harrastustoiminta saa jatkua.

Kaupungin liikuntatilat ja -palvelut ovat lähtökohtaisesti kiinni. Poikkeuksen tekevät vain ohjattu alaikäisten harrastustoiminta sekä ammattiurheiluksi luokiteltava toiminta. Aikuisten harrastustoimintaa sisätiloissa ei voi toteuttaa. Ammattiurheiluksi AVI luokittelee pääasiassa toiminnan, joka on sarjalisenssisopimukseen tai Olympiakomitean urheilijasopimukseen perustuvaa ammattiurheilua, tai A-maajoukkuetoimintaa ilman yleisön läsnäoloa. Koko määritelmä on nähtävissä täällä.

 


Kuvassa Kulttuuritalo Annis ulkoa päin