WinNovan Tiedepuiston kampus

Kumppanuussopimuksella varmistetaan henkilöstön ja alueen osaamista

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova ja Porin kaupunki varmistavat työelämäyhteistyön toteutumisen tänään allekirjoitettavalla kumppanuussopimuksella. Sopimus syventää yhteistyötä, varmistaa alueellista osaamista ja tekee palvelutoiminnasta systemaattista.

WinNovan Tiedepuiston kampus

– Kumppanuussopimuksessa sovitaan monipuolisesta yhteistyöstä muun muassa henkilöstön osaamisen kartoituksissa, ammatillisen osaamisen ja laadun varmistamisessa, työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämisessä sekä nimikkoluokka- ja opiskelijatoimintaan osallistumisessa. Samalla päätetään myös hankeyhteistyöstä, yhteisestä näkyvyydestä oppilaitoksen toiminnassa ja muista palvelumahdollisuuksista, kertoo Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Nuorten opiskelun tukemiseksi kaikille Porin kaupungin kesätyörahalla palkatuille ja WinNovassa opiskeleville nuorille tarjotaan mahdollisuutta suorittaa opintojaan kesäoppisopimuksella. 

– WinNovan tavoitteena on opintojen edistäminen myös kesätöitä tehden. Opiskelijan halutaan saavan valmistumisen nopeutuessa myös arvokasta työkokemusta. Porin kaupunki haluaa tukea tätä tavoitetta ja on mukana mahdollistamistyössä, WinNovan työelämäpalvelupäällikkö Teija Harju sanoo.

Työelämän kanssa tehtävä yhteistyö on keskeistä uudessa ammatillisessa koulutuksessa. Opetushallitus on vahvasti edistänyt kumppanuuksien kehittämistä, erityisesti työelämän ja oppilaitoksen välistä yhteistoimintaa. Vastavuoroisuudella varmistetaan yhteistyön kannattavuus ja vaikuttavuus kaikille osapuolille.

– Kumppanuustoiminta on jaettu arjen kumppanuuksiin, kehittäviin ja strategisiin. Kaupunki on meille strateginen kumppani ja siksi laadimme yhdessä sopimuksen, Harju taustoittaa.

Uusi lainsäädäntö haastaa oppilaitokset aktiiviseen yhteistyöhön työelämän kanssa. Lisäksi työelämä toivoo koulutuksen järjestäjiltä yhdenmukaisempaa palvelua ja toimintatapoja.

– Työelämäyhteistyön jäsentäminen kumppanuuden eri muotoihin auttaa jäsentämään työelämäyhteistyön hallittaviin kokonaisuuksiin ja organisoimaan siihen liittyvää toimintaa oppilaitoksen sisällä, Harju tarkentaa.
 


WinNovan Tiedepuiston kampus