Kyläsaaren lähiliikuntapaikan parkour-rata

Kyläsaareen tulee uusi lähiliikuntapaikka – mahdollisuus parkouriin ja luontoretkeilyyn

Kyläsaaren koulun läheisyydessä kunnostetaan ulkoilualuetta. Luonnon helmassa olevan lähiliikuntapaikan valttikortteina ovat liikkumaan kutsuvat polut pulkkamäkineen, parkour-rata sekä grillauspaikka.

Kyläsaaren lähiliikuntapaikan parkour-rata

– Alueen lähiliikuntapaikan kaukaloon on tehty pohjat luistelua varten ja pulkkamäki kunnostetaan. Polkuja tulee pururatojen väliin ja hengähdystaukoa varten rakennetaan kota tai grillauspaikka. Myös kaikki kuntoilulaitteet uudistetaan. Hienoa, kun saadaan tällainen paikka, jossa metsän rauhassa voi kuluttaa useammankin tunnin, sanoo rakennuttajainsinööri Mika Suojanen

– On hienoa, että Kyläsaaressa on metsä lähellä. Ympärillä on kouluja, joiden on helppo hyödyntää lähiliikuntapaikkaa ja lähteä yhdessä luontoretkelle. Metsässä voi suunnistaa tai talvella hiihtää. Toivottavasti uusi lähiliikuntapaikka innostaa alueen asukkaita ja muualta tulevia ulkoiluun, kannustaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti

Kyläsaaressa on toivottu alueen ulkoilumahdollisuuksiin panostamista. Alueen asukasyhdistys haki hyvinvointirahaa alueen ympäristön kehittämiseen, jotta lapsilla olisi koulussa ja koulun jälkeen virikkeellisempää tekemistä. Toiveissa oli erityisesti parkour-rata. 

– Asukasyhdistys sai hyvinvointirahaa kylätapahtuman järjestämiseen, mutta ulkoilualueiden kehittäminen jätettiin kaupungin omaksi työksi. Suunnitelmiin kysyttiin asukasyhdistykseltä mielipidettä ja niitä tehtiin heidän toiveidensa mukaan, sanoo Suojanen. 

Kyläsaaressa kehitetään aluetta myös itsenäisesti. Keväällä Kyläsaaren Kiinteistöomistajat aloitti frisbeegolfradan rakentamisen kaupungin omistamalle metsäalueelle. Rata on saatu auki elokuun lopulla ja pieniä viimeistelyitä tehdään vielä syksyllä. 

Koulujen pihat vapaassa käytössä

Muidenkin koulujen läheisyydessä on haluttu panostaa liikkumiseen ja ulkoilumahdollisuuksiin. 

– Tarkoituksena on, että koulujen pihat voisivat olla aktiivisesti käytössä aamusta iltaan. Länsi-Porin koulun pihassa on tekonurmi ja kaukalo, joita päivisin hyödyntävät koulun oppilaat ja iltaisin seurat sekä yksityiset tahot.Kaarisillan koulun vieressä taas on skeittiparkki, millaista ei monessa paikassa ole, sanoo Lahti. 

Kalaholman, Tuorsniemen, Länsi-Porin, Noormarkun, Itätuulen, Kaarisillan ja Lavian koulun pihoja on jo kunnostettu. Cygnaeuksen santakenttää aletaan miettimään, miten sitä voitaisi kehittää. 

– Olemme tarkoituksella miettineet, että kaikista ulkoilupaikoista tehtäisi hieman erilaisia, sen paikan tyyliin sopivia. Esimerkiksi Kyläsaaressa luonnonläheisyys on tärkeää, kun metsä on ihan vieressä, toteaa Suojanen. 

 


Kyläsaaren lähiliikuntapaikan parkour-rata