Perhe

Lapsiperheiden palveluita pyritään parantamaan edistyneen analytiikan avulla

Porin kaupungin sivistystoimialalla tänä vuonna käynnistyneen hankkeen tavoitteena on edistyneen analytiikan avulla muun muassa parantaa lapsiperheille tarjottavia palveluita erilaisia tietovarantoja ja -lähteitä hyödyntäen. Kyseessä on yhteishanke Tampereen, Ylöjärven, Vaasan, Laihian sekä Vantaan kaupunkien kanssa.

Perhe

Valtiovarainministeriön avustamassa Lapsiperhe_AI -hankkeessa kehitetään malleja, miten olemassa olevaa dataa voidaan paremmin ja älykkäämmin käyttää lapsiperheille tarjottavien palvelujen kehittämisessä ja erilaisten tarpeiden ennakoinnissa. Samalla tiedolla johtamiseen saadaan uusia työkaluja.  

Sivistystoimiala toteuttaa hankkeen asiantuntijatyönä yhteistyössä perusturvan sekä TKI-yhteistyökumppaneiden kanssa. 

– Hankkeen pyrkimyksenä on tehdä datakokeiluja erilaisia valtakunnallisia tietovarantoja ja -lähteitä hyödyntäen. Tämän avulla on mahdollista yhdistää erilaisia analyysimalleja ja tilannekuvaa lapsiperheiden tilanteista. Analyyseissä tarkastellaan lapsen näkökulmasta muun muassa perheen tilaa ja perhesuhteita, joiden voidaan olettaa tai tunnistaa vaikuttavan lapsiperheiden elämänlaatuun, kertoo projektikoordinaattori Petriina Pelto-Piri

– Analytiikan hyödyntäminen päätöksenteossa ja johtamisessa on merkittävä kehittämisen osa Porissa. Tämän hankkeen avulla kaupungilla on kyvykkyys alkaa kehittää täysin itsenäisesti tietojohtamisen prosesseja edistynyttä analytiikkaa hyödyntäen. Tiedolla johtaminen mahdollistaa aiempaa paremman valmiuden kohdentaa resursseja vastaamaan eri kohderyhmien tarpeita ja ennakoimaan muutoksia, Pelto-Piri toteaa. 

 


Perhe