Leikkipuisto

Leikkipaikkaverkoston päivittäminen teknisen lautakunnan käsittelyyn

Tekninen lautakunta käsittelee tiistain 4. toukokuuta kokouksessaan Porin leikkipaikkaverkoston päivittämistä. Osa kaupungin 107:stä puistoleikkipaikasta tulee poistumaan lähivuosina, kun verkostoa päivitetään vastaamaan nykypäivän tarpeita ja resursseja. Lautakunnalle esitetään, että vuosien 2021 ja 2022 aikana käytöstä poistetaan 19 leikkipaikkaa. Jäljelle jääviä leikkipaikkoja kehitetään entistä monipuolisempaan ja palvelevampaan suuntaan.

Leikkipuisto

Porissa on perinteisesti ollut moneen muuhun kaupunkiin nähden runsaasti yleisiä leikkipaikkoja asukasta kohden. Puistoleikkipaikkojen määrän vähentäminen palvelee osaltaan talouden sopeuttamistarpeita, sillä leikkipaikat sitovat henkilötyöresursseja ja varaosien hankinnan määrärahoja. Jokaisella leikkipaikalla tehdään viikoittain silmämääräinen turvallisuustarkastus ja rakenteellinen tarkastus. Tarkastusraporttiin johtavia tarkastuksia tehdään kaksi kertaa vuodessa ja leikkipaikkojen leikkihiekkoja huolletaan vuosittain.

Luonnollisessa leikkipaikkaverkostojen elinkaaressa osa leikkialueista häviää, osa saneerataan nykypäivään ja uusia leikkipaikkoja rakennetaan tarpeen mukaan. Puistoleikkipaikkojen määrän vähentyessä resursseja pystytään suuntaamaan entistä enemmän jäljelle jääviin leikkipaikkoihin.

– Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda puistoverkosto, jossa keskeisimmillä toimintapuistoilla olisi omat leimalliset piirteensä ja siten ne houkuttelisivat paikallisten käyttäjien lisäksi väkeä myös koko Porin alueelta. Kaupungin yleisenä tavoitteena on lisätä monipuolisesti liikkumisen edellytyksiä ja mielenkiintoiset viheralueet omaleimaisine toimintoineen ovat hyvä tapa tutustua vihreään Poriin, kertoo infran kunnossapidon esimies Ismo Ahonen.

Porin puistoleikkipaikoista tehtiin kuluvan kevään aikana tilastollinen vertailu, jossa verrattiin asuinalueiden 0-12 vuotiaiden lasten määrää suhteessa alueiden leikkipaikkojen määrään. Myös leikkipaikkojen välineiden kunto ja toiminnallinen laatu arvioitiin, ja leikkipaikkojen maantieteellistä sijaintia tarkasteltiin suhteessa lähialueen muihin leikkipaikkoihin. Lisäksi kuntalaisille toteutettiin viime vuoden marraskuussa sähköinen kysely, jonka avulla selvitettiin vastaajien näkemyksiä siitä, mitä puistoleikkipaikkoja pitäisi jatkossa kehittää ja mistä leikkipaikoista voitaisiin luopua. Asukkailta saatiin kyselyn johdosta myös useita erillisiä kannanottoja kirjeitse ja sähköpostilla.

Tehdyn valmistelutyön pohjalta tekniselle lautakunnalle esitetään, että vuosien 2021-2022 aikana käytöstä poistetaan seuraavat leikkipaikat:

Itä-Porin palvelualue:
Metallipuisto (Nikkelitie)
Myyttipuisto (Myyttitie)
Raudikkopuisto (Raudikkotie)
Talikkalanpuisto (Talikkalankuja)

Keski-Porin palvelualue:
Varvinpuiston vanha osa (Kuninkaanlahdenkatu)

Länsi-Porin palvelualue:
Nilapuisto (Kiveläntie)
Oravanpuisto (Männistöntie)
Ourinpuisto (Ourintie)
Pimeämetsä (Pimeämetsäntie)
Pumpputori (Maantiekatu)
Raumanpuisto (Korpolaisentie)
Sauramonpuisto (Sauramontie)

Meri-Porin palvelualue:
Laivurinpuisto (Satamatie)
Matinpuisto (Leimaajantie)
Meripuisto (Merikatu)

Pohjois-Porin palvelualue:
Hakopuisto (Hakolantie)
Hyvelän urheilumaja (Urheilumajantie)
Lammastenpuisto (Apollontie)
Vihertietokeskus (Kirjurinluodontie)

Poistettavien leikkipaikkojen hyväkuntoisempia välineitä on tarkoitus hyödyntää soveltuvin osin muiden leikkipaikkojen kehittämiseen. Loput leikkivälineet myydään verkkohuutokaupalla. Välineitä ei luovuteta asukasyhdistyksille, sillä mikäli välineitä pidettäisiin julkisissa puistoissa, säilyisi kunnossapito- ja tuoteturvallisuusvastuu edelleen kaupungilla.

 


Leikkipuisto