Porin metsä

Lenkkipolkujen kulta-aika on täällä

Syyskuun alusta vuoden loppuun asti käynnissä oleva syksyn kuntokampanja kannustaa lähtemään liikkeelle luonnon helmaan. Porista löytyy kattavasti erilaisia lenkkipolkuja ja luontoreittejä niin aloittelijoille kuin kokeneillekin kuntoilijoille.

Porin metsä

Syksy on oivallista aikaa luonnossa liikkumiseen ja liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Kaunis vuodenaika kutsuu lenkkipoluille niin vasta-alkajaa kuin kokeneempaakin kuntoilijaa. Aikuistenkin on suositeltavaa liikkua vähintään puoli tuntia joka päivä. Liikuntapalvelut tukevat omatoimista liikuntaa erilaisilla kuntokampanjoilla. Porin kuntoradoilta löytyy vihkoja, jonne omat yhteystietonsa jättämällä voi osallistua erilaisten palkintojen arvontaan. Tärkein syy lähteä liikkeelle on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi.

– Luonnossa liikkuminen paitsi nostaa kuntoa, myös hoitaa, elvyttää ja palauttaa mieltä, vinkkaa terveysliikunnanohjaaja Jenni Taimi Porin kaupungin liikuntapalveluista.

Heille, jotka vasta aloittelevat liikuntaa, Taimi antaa tärkeän vinkin.

–Liian tiukka treenikalenteri syö motivaatiota, kun huomataan, ettei oma aika riitäkään sen ylläpitämiseen. Pahimmassa tapauksessa hyvin alkanut kuntoilu loppuu kokonaan. Aseta siis kaksi puolen tunnin lenkkiä viikkokalenteriisi, ja pidä niistä kiinni. Tavoitteena voi olla, että hengästyt ja paitasi kostuu hieman. Kun lenkistä jää hyvä fiilis, on seuraavallakin kerralla kiva vetää lenkkarit jalkaan. Moikkaillaan lenkkipolulla!

Syksyn kuntokampanja käynnistyy 1. syyskuuta ja kestää 31. joulukuuta saakka. Lisätietoja kuntokampanjasta sekä lähimmän kuntokampanjalaatikon löytää Porin kaupungin verkkosivuilta täältä.  Pori Liikkuu -sovelluksesta löytää kätevästi kaikki Porin kuntoradat ja polut.

 


Porin metsä