Fatbikellä lenkkeilijöitä metsässä

Luonto liikuttaa, innostaa ja rohkaisee porilaisia kokeilemaan uutta

Luonto liikuttaa – hyvinvointia luontoreiteiltä ja kuntopoluilta -hanke on saanut uuden hankerahoituksen kuluvan vuoden loppuun asti kestävälle jatkokaudelle. Hanke jatkaa vuonna 2021 aloitettua toimintaa nostamalla luontoliikunnan vielä nykyistä vahvemmin porilaisten liikuntatottumuksiin sekä kehittämällä ja syventämällä luontosuhdetta.

Fatbikellä lenkkeilijöitä metsässä

Hankkeen tavoitteena on madaltaa luontoon lähtemisen kynnystä ja tavoittaa erityisesti terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta liian vähän liikkuvia eri ikäryhmissä. Hanke tekee tunnetuksi Porin alueen kuntopolkuja ja luontoreittejä kaiken ikäisille porilaisille muun muassa ympärivuotisella maastopyöräilyllä sekä jalan liikkumisella.  

– Luontoliikunnassa yhdistyvät liikunnan ja luonnon hyvinvointitekijät. Jokaiselle löytyy varmasti oma tapa nauttia luonnosta. Vain mielikuvitus on rajana! Hankkeen onkin tarkoitus laajentaa mielikuvitusta ja rohkaista ihmisiä kokeilemaan jotakin, mitä eivät aiemmin ole kokeilleet, selventää hankekoordinaattori Leea Toukola.  

Jatkokauden aikana toimintaa kehitetään edelleen ja uusia hankintojakin on suunnitelmissa. Myös kirjaston ja luontopajan lainaustoiminta jatkuu ja välineitä hankitaan sinnekin lisää.  

– Toimintaa järjestetään jatkossakin eri ikäisille. Suositut fatbike-lenkit jatkuvat ja kesällä lenkkien määrää lisätään. Suunnitelmissa on myös lasten kokoisten fatbike-pyörien hankinta. Lisäksi kanoottien ja kiipeilyvälineiden hankinta on mahdollisesti edessäpäin. Talvisin jatketaan lumikenkäilylenkkejä, jotka herättivät suurta suosiota lumisilla keleillä. Mukaan aktiviteetteihin ovat tervetulleita kaikki, mutta erityisesti toivomme kokeilijoiden ja aloittelijoiden löytävän uusia liikuntamuotoja luonnon parissa, jatkaa Toukola.  

Retkeilyreittejä, luontopolkuja ja kuntoratoja pidetään esillä sekä Pori liikkuu -sovelluksessa että @poriliikkuu somekanavissa. Sieltä voit bongata hyviä vinkkejä ja tekemistä vaikkapa perheen yhteiselle metsäretkelle!   

Luontoliikuntahankkeen jatkokausi käynnistyy 1. maaliskuuta ja päättyy vuoden 2022 lopussa. Lounais-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle 25 000 euron valtionavustuksen liikunnallisen elämäntavan paikalliseen kehittämiseen kohdennetussa hankehaussa. 

 


Fatbikellä lenkkeilijöitä metsässä