Varhaiskasvattaja-päivä_2018

Maakunnallinen Varhaiskasvattajapäivä Porissa

Satakunnan Varhaiskasvattajapäivä keräsi lauantaina 14. huhtikuuta yli 450 henkilön osallistujajoukon SAMKiin. Varhaiskasvatuksen päättäjille, ammattilaisille ja opiskelijoille suunnattu tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäisen kerran Porissa.

Varhaiskasvattaja-päivä_2018

Tapahtumapäivän ohjelmassa oli asiantuntijapuheenvuoroja, koulutusta sekä varhaiskasvatusalan näyttely. SAMKin uudet tilat tarjosivat erinomaiset puitteet onnistuneen tapahtuman toteuttamiselle.

–    Näytteilleasettajat olivat hyvin esillä ja kouluttajat hyvin asiaansa perehtyneitä. Heillä oli innostava ote ja vaikka oltiin vielä lauantaina työviikon päätteeksi kuuntelemassa heitä, päivä ei tuntunut lainkaan pitkältä, kertoo suunnittelija Kristiina Österlund Porin varhaiskasvatusyksiköstä.

–    Tilat olivat riittävät isollekin porukalle, aikataulut pitivät, ei ollut turhia jonoja ja lisäksi järjestämispaikan sijainti oli erinomainen myös ulkopaikkakuntalaisille, Österlund jatkaa.

Ensimmäistä kertaa Porissa järjestetty Varhaiskasvattaja-tapahtuma koettiin tarpeelliseksi maakunnallisen osallistumisen ja verkottumisen edistäjänä sekä yhteishengen nostattajana. Tapahtuman toivottiinkin saavan jatkoa Porissa.

–    Lähikunnilta tuli palautetta, että oli hienoa, kun saatiin omaan maakuntaan tällainen tapahtuma. Tämä mahdollisti entistä useamman varhaiskasvatuksen parissa työskentelevän osallistumisen koulutukseen. Ihmiset poistuivat tapahtumasta hymy huulilla ja monet toivoivat tästä tapahtumasta pysyvää käytäntöä, summaa varhaiskasvatuksen palveluvastaava Tytti Männistö Porin varhaiskasvatusyksiköstä.

Satakunnan Varhaiskasvattajapäivän järjestivät yhteistyössä Porin kaupungin varhaiskasvatusyksikkö ja Globex Information Oy.

 


Varhaiskasvattaja-päivä_2018


Varhaiskasvattaja-päivä_2018