Porin Linjojen linja-auto

Maanantaista alkaen tiheämmät bussivuorot Reposaareen – Noormarkkuun aamuvuoro lisää

Paikallisliikenteen matkustajilta saadun palautteen mukaan talviaikatauluihin tehdään muutoksia. Maanantaista 27. elokuuta alkaen parannetaan yhteyksiä Reposaareen ja muutetaan aamuvuorojen lähtöaikoja Ahlaisissa, Lampissa, Kellahdella ja Söörmarkussa.

Porin Linjojen linja-auto

Reposaareen matkustaville on lisätty vuoroja iltapäivään. Uusi linja 40P lyhentää ajoaikaa viemällä matkustajat Tiedepuistosta suorinta reittiä Reposaareen. 

– Keskustasta bussiin 40P pääsee matkustamalla linjalla 31 Tiedepuistoon, jossa on bussin vaihto. Vuoro 40P pysähtyy tarvittaessa Mäntyluodontien pysäkeillä muun muassa Uudenniityn, Pihlavan ja Kaanaan kohdalla, toteaa suunnittelija Merika Lanne

Linjojen 62, 63 ja 64 aikatauluja on myös muutettu. 

– Saimme toiveen Noormarkun ja Söörmarkun koulujen vanhempainyhdistyksiltä myöhäisemmistä aamulähdöistä. Tämä lyhentää odotusaikoja lapsille koulussa ennen oppituntien alkua. Vanhempien ehdotuksesta Lampin suunnalta tuleville koululaisille on lisätty yksi aamuvuoro. Lisäys muuttaa aamuvuorojen lähtöaikoja myös Ahlaisissa, Kellahdella ja Söörmarkussa, kuvailee Lanne, 

Söörmarkun eritasoliittymän rakennustöiden takia Noormarkun suunnan joukkoliikenteen aikatauluja on jouduttu suunnittelemaan hidastuvaa liikennettä ennakoiden. Rakennustöiden edetessä on mahdollista, että aikatauluja ja reittejä edelleen tarkistetaan ja muutetaan.

Aikataulujen ja reittien muutokset maanantaista 27.8. alkaen

UUSI LINJA 40P 

  • Uusi linja 40P aloittaa kahdella vuoroparilla: vuorojen lähtöajat Tiedepuistosta klo 16.40 ja 17.40 sekä Reposaaresta 17.15 ja 18.15.
  • Linja 40P ajetaan reittiä: Tiedepuisto – Mäntyluodon pikatie – Reposaaren maantie – Reposaari.
  • Mäntyluotoon menevältä linjalta 31 on Reposaareen menijöille Tiedepuistossa vaihtoyhteys linjalle 40P. Linjan 31 vuorot lähtevät matkakeskuksesta 16.20 ja 17.20.
  • Reposaaresta palaaville linjan 40P vuoroille on Tiedepuistossa vaihtoyhteys matkakeskukseen klo 17.55 ja 18.55 linjan 31 vuoroilla.
  • Linja 40P vuorot eivät kierrä Mäntyluodon tai Pihlavan kautta. 

LINJA 40 

  • Lisätään vuoro linjalle 40 klo 15.10 matkakeskuksesta Reposaareen sekä klo 16.05 Reposaaresta matkakeskukseen.

LINJA 41

  • Klo 6.15 matkakeskuksesta lähtevä vuoro kiertää mennessä Venatorin kautta.

LINJA 62

  • Lähtöaikaa Ahlaisista myöhäistetään klo 8.45 –> 8.50. Vuoro on matkakeskuksessa noin klo 9.40

LINJA 63

  • Lähtöaikaa Lampista aikaistetaan klo 6.55 –> 6.50, vaihtoyhteys Söörmarkussa linjalle 64 Noormarkusta keskustaan tapahtuu noin klo 7.20. Vuoro on matkakeskuksessa noin klo 7.40.
  • Uusi vuoro lähtee klo 7.30 Lampista Kellahden kautta Noormarkkuun, jossa on perillä klo 8.05. Vuoro jatkaa Söörmarkusta klo 8.20 Kellahden ja Lampin kautta Ahlaisiin, jossa on perillä klo 8.50.

LINJA 64

  • Lähtöaikaa Ahlaisista aikaistetaan klo 7.00 –> 6.50. Vuoro on matkakeskuksessa noin klo 7.40.

 

 


Porin Linjojen linja-auto