Maauimala keväällä

Maauimala ja Meri-Porin uimahalli aukeavat kesäkuussa   

Meri-Porin uimahalli, Noormarkun ja Porin keskustan urheilutalot, kuntosalit sekä osa uimarannoista aukeavat 1. kesäkuuta.  Maauimalaan pääsee polskimaan 15. kesäkuuta alkaen. Lisäksi kirjastot ja museot avaavat ovensa kesäkuussa. Asukkaiden toivotaan toimivan vastuullisesti ja noudattavan voimassa olevia ohjeistuksia etäisyyksistä ja hygieniasta. 

Maauimala keväällä

Meri-Porin uimahalli on avoinna 1.–18. kesäkuuta arkisin kello 12–20. Aiemmin jaetut seuravuorot ovat voimassa juhannukseen asti. Seuroille tarjotaan mahdollisuus ottaa harjoitusvuoroja myös juhannuksesta heinäkuun loppuun asti.

Maauimala avaa ovensa meneillään olevan remontin takia vasta 15. kesäkuuta ja on auki 16. elokuuta asti. Osan kunnossapitotöiden aloittaminen edellytti riittävän lämpimiä sääolosuhteita. Maauimala on avoinna normaaliaikataulun mukaan, eli arkisin kello 6–21, lauantaisin kello 6–18 ja sunnuntaisin kello 10–18. 

Keskustan uimahalli avataan alkuperäisen aikataulun mukaan 17. elokuuta, mikäli tilanne ei vaadi muutoksia.  

– Meri-Porin uimahallin saunat eivät ole käytössä, sillä turvaetäisyyksistä ei pystytä huolehtimaan ahtaissa tiloissa. Maauimalan saunojen kohdalla päätöstä ei ole vielä tehty, vaan seuraamme myös muiden kaupunkien kokemuksia. Jokaisen liikuntatilan käyttäjän vastuulla on noudattaa annettuja ohjeistuksia ja aikuiset huolehtivat, että myös lapset noudattavat riittäviä hygieniaohjeita ja etäisyyksien säilymistä. Jos ruuhkaa tulee ja ohjeita ei noudateta tai tilanne muuttuu, laitosten käyttöä voidaan joutua linjaamaan uudelleen, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.  

Maauimalassa ei järjestetä kesän aikana uimakouluja, jotta ruuhkaisimpinakin aikoina turvaetäisyyksistä voidaan huolehtia. Uimakouluja suunnitellaan järjestettäväksi myöhemmin kesällä. Niistä tiedotetaan myöhemmin. Vesijumppia pyritään järjestämään aiempaan tapaan. 

Porin kaupungin ylläpitämistä uimarannoista kesäkuun alussa aukeavat Yyteri, Kirjurinluoto, Ahlainen, Lavia, Noormarkku ja Tammen tila. Lyttylä, Reposaari, Ruosniemi ja Uniluoto pidetään toistaiseksi suljettuna ja niiden avaamisesta tiedotetaan erikseen. 

Urheilutalot ja liikennepuisto avataan 

Keskustan ja Noormarkun urheilutalot aukeavat 1. kesäkuuta ja ovat auki normaalin kesäaikataulun mukaan. Sisäliikuntatilojen pukuhuoneet ja suihkutilat eivät ole kesäkaudella käytössä. Sisäliikuntatiloihin tulee käyttäjiä varten puhdistusvälineitä ja -aineita, jotta jokainen voi puhdistaa käyttämänsä välineet ennen ja jälkeen käyttöä.  

Urheilutalojen kuntosalien lisäksi aukeavat kuntosalit Meri-Porin uimahallissa, Laviassa, stadionilla, Levolla ja Reposaaressa. Kuntosalit ovat auki normaalin kesäaikataulun mukaan. Kuntosalien käyttäjiltä edellytetään kuntosalien laitteiden, tankojen ja muiden välineiden puhdistamista sekä ennen että jälkeen käytön kuntosalissa olevilla puhdistusaineilla ja -liinoilla. 

Ulkoliikuntapaikkojen pukutilat avataan harjoitusvuorojen ja ottelutapahtumien käyttöön kesäkuun alusta. Ne ovat auki normaalin kesäaikataulun mukaisesti. Pukutiloihin toimitetaan puhdistustarvikkeita, jotta käyttäjät voivat huolehtia pukutilojen pintojen puhdistuksesta oman vuoronsa yhteydessä. Vuoron varanneen kotijoukkueen tehtävänä on välittää tietoa ohjeistuksista myös vierasjoukkueille.  

Liikennepuisto Vinkkari avataan asiakkaille 2. kesäkuuta alkaen. Liikennepuistossa on varauduttu tarvittaessa vähentämään polkuautojen määrää turvavälien takaamiseksi. 

Leiritoiminnan sijaan järjestetään eri palvelualueille kesätoimintaa lapsille ja nuorille. Lisäksi nuokkapaku liikkuu kesällä ja neljällä alueella on mahdollisuus maksuttomaan kesäruokailuun. Lisätietoja www.pori.fi/kesatoiminta.  

Välinevuokraamo ja Liikuttamo palvelevat myös 1. kesäkuuta alkaen ja välineiden hygieniasta huolehditaan korostetusti. 

Kirjastot ja museot avaavat ovensa 

Porin kaupunginkirjaston toimipisteet mukaan lukien Nakkilan kirjasto avataan maanantaina 1. kesäkuuta kesäaukioloaikojen mukaisesti. Kirjaston palveluita saa käyttää normaalisti, mutta turvavälejä, hygieniaa ja vastuullisuutta noudattaen.  
 
Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo sekä Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo avautuvat yleisölle tiistaina 2. kesäkuuta. Kaikki museoiden kesäkuun tapahtumat on peruutettu ja myös näyttelyohjelmassa on muutoksia. Museokohteet noudattavat pääosin aiemmin ilmoitettuja aukioloaikoja, paitsi Korsmanin talon kesän aukioloon on tulossa muutoksia.  
 
Porin taidemuseo avautuu 2. kesäkuuta ja Poriginal-galleria 6. kesäkuuta. 
 
Tarkemmat tiedot kirjastojen ja museoiden aukioloista sekä palveluista poikkeusolojen aikana löytyvät eri yksiköiden verkkosivuilta. 
 


Maauimala keväällä