Satakunnan museo

Maksa mitä haluat -päivä laittoi porilaiset liikkeelle – jatkoa seuraa heti toukokuussa

Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalveluissa tehty kokeilu Maksa mitä haluat -päivästä oli onnistunut. Hyvän vastaanoton saanut tapahtumapäivä toteutetaan uudelleen ensi kuussa.

Satakunnan museo

Maksa mitä haluat -päivän aikana kulttuuri- ja liikuntapalveluissa vierailtiin tavalliseen tiistaipäivään verrattuna reilusti enemmän. Päivän tavoitteissa onnistuttiin, sillä porilaiset lähtivät kokeilun ansiosta liikkeelle ja palveluita tehtiin näkyvämmiksi.

– Keskustan uimahallin kävijämäärä oli tiistaina lähes puolitoistakertainen. Myös Meri-Porin uimahallissa kävi tavallista enemmän uimareita, selventää liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Liikuntapuolella erityisesti urheilutalon kohdalla onnistuttiin lisäämään tietoisuutta palveluista. Urheilutalon kävijämäärä oli viikon takaiseen tiistaihin verrattuna kolminkertainen. Kulttuuripalveluista Satakunnan Museossa vieraili päivän aikana yli 70 museokävijää. Lisäksi esimerkiksi Luontotalo Arkissa kävijöitä oli yhteensä 38, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin viikkoa aiempana tiistaina.

Maksa mitä haluat -konsepti tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että asiakas saa itse päättää sisäänpääsynsä hinnan. Ensimmäisen kokeilun aikana kulttuuri- ja liikuntapalveluissa suoritetut sisäänpääsymaksut olivat kaikkea pikkukolikon ja palvelun normaalin sisäänpääsymaksun väliltä.

– Sisäänpääsymaksun keskihinta jäi odotetusti alemmaksi kuin normaalina päivänä. Tavoitteena olikin kävijämäärien kasvattaminen ja uusien kävijöiden tutustuminen laitoksiin ja siinä selvästi onnistuttiin, iloitsee kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin

Uudelleen 22. toukokuuta järjestettävässä Maksa mitä haluat -päivässä ovat mukana tuttuun tapaan uimahallit, Karhuhalli, urheilutalo, skeittihalli, Satakunnan museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo, Porin taidemuseo sekä Palmgrenin konsertit.

– Kokeilu oli rohkaiseva ja halusimme ehdottomasti toteuttaa päivän uudelleen. Joten ei muuta kuin kaveri kainaloon ja suunnittelemaan toukokuulle oman budjetin mukaista kulttuuri- ja liikuntapäivää, kannustaa Lahti.

 


Satakunnan museo