Kaksi teosta taiteilija Paula Helinän näyttelystä Anniksella

Millä kaikilla tavoin voi olla kadotettu? Paula Helinän näyttely antaa siihen joitakin vastauksia

Kulttuuritalo Anniksen Avoin seinä -gallerian seuraava taidenäyttely on porilaisen Paula Helinän Kadotetut. Näyttely on aukeaa perjantaina 11. kesäkuuta ja on avoinna 6. heinäkuuta asti. Näyttely koostuu maalauksista, peileistä sekä mahdollisesti nukeista ja jopa sohvasta.

Kaksi teosta taiteilija Paula Helinän näyttelystä Anniksella

– Näyttelyssäni luon yhdistelmiä maalauksista, jotta yksittäisen teoksen merkitys muuttuu. Olen myös käyttänyt spraymaalattuja, hyvin kliseisiä sanoja ja tekstejä maalauksissa ja yksittäisissä peileissä. Peilien suhteen ajatukseni oli kai jonkinlaisissa profiilikuvissa, joissa voisi viestittää mitä tuntee tai mitä ajattelee itsestään, Paula Helinä toteaa.

Näyttely on siirtynyt koronan takia useampaan kertaan, ja sen myötä kokonaisuus on muuttunut. Alun perin näyttelyssä piti olla kyse kasvottomuudesta vastakohtana nykyajan jatkuvalle esilläololle, mutta kokonaisuuden muodostuessa aihealue laajeni.

– Olen aina haaveillut näyttelystä, joka on tungettu täyteen ihan kaikkea, kuin yksi suuri kollaasi, tai enemmänkin installaatio. Tämä tuntuu juuri siltä hetkeltä, sillä näyttelytila on todella rajallinen ja teoksia on aivan liikaa.

Kadotetut-teema on teoksissa häilyvä tulkinnanvarainen ajatus siitä, millä kaikella tavalla voi olla ”kadotettu”.

– Omakohtaisesti ajattelen olevani kadotettuna sisäisen kriitikkoni vanki, luovuttanut luuseri, piiloutunut tai unohtunut, parhaat vuoteni hukannut ja välillä pimeän puolelle siirtynyt ikuinen itsevihaaja. Koen myös näyttelyn heikonpunaisen langan olevan jonkunlaisen dystopian kuvaus, nyt kun maailmanloppukin varmaan lähestyy, taiteilija pohtii.

Paula Helinä on 39-vuotias Porissa asuva, aina taiteillut ja jonkin verran kouluttautunut taiteilijatyyppi. Hänen teoksissaan toistuvat villin spontaani jälki yhdistettynä herkkään ja harkittuun. Värimaailma on kirkkaan elinvoimaista ja pastellisen unenomaista. Hän käyttää tehosteina värillisiä kontrasteja ja kuvallisia ristiriitoja. Useisiin maalauksiin liittyy myös tekstiä.
 


Kaksi teosta taiteilija Paula Helinän näyttelystä Anniksella